Petteri Hanka on allekirjoittanut jatkosopimuksen!
Julkaistu: 05.05.2023 11.30

Petteri Hanka on allekirjoittanut jatkosopimuksen!

Petteri Hanka, 27, ja Kurikan Ryhti ovat päässeet yhteisymmärrykseen tulevaa kautta koskevasta jatkosopimuksesta! Raamikas puolustaja on jo useamman kauden ajan lukeutunut Ryhdin luottopuolustajien joukkoon, vaikka rooli joukkueessa onkin hieman vaihdellut kausien vieriessä. Nuorella iällä Hanka iski kaudella 17-18 25 ottelussa tehot 5+15=20. Tämän jälkeen kaudet S-Kiekossa kehittivät Petterin puolustuspelaamista isosti eteenpäin ja muutaman viimeisen kauden aikana vahvana kamppailupelaajana sekä alivoiman erikoismiehenä kunnostautunut Hanka on ollutkin puolustuspään kulmakivistä ja on tahkonnut sitä kautta isoja minuutteja! Kokemustakin alkaa tältä puolustajalta löytyä, sillä sata ottelua Ryhtinutussa rikkoutuu ensi kaudella!

- Jatkosopimus oli lopulta helppo tehdä Ryhtiin. Varsinkin, kun työasiat selkiytyivät länsirannikolle Poriin, josta tuli jo puoli kautta kuljettua Kurikkaan. Viime kausi oli aika vaiherikas, varsinkin, kun nuorella joukkueella pelattiin. Kumminkin haluaisi päästä pidemmälle kevään peleissä, mitä viime kaudella päästiin ja Kurikassa se olisi mahdollista, joten se helpotti jatkosopimuksen tekemistä nimenomaan kurikkalaisjoukkueen kanssa. Toki sarjassa ei yhtään huonoa joukkuetta ole, niin syksyllä täytyy heti olla valmiina uuden kauden haasteisiin. Kesä menee itsellä töissä ja treenatessa. Yrittäisin siihen tähdätä, että kauden alkaessa olisin hyvässä kunnossa. Työvuorot vaikuttavat varmasti siihen, miten pystyn treenaamaan, mutta hyvällä mallilla kesäharjoittelu jo on, Hanka pohtii.

Entisenä puolustajana päävalmentaja Lehto on tyytyväinen, kun joukkueen pakistoon saadaan kokoa, näköä ja kokemusta, sekä ennen kaikkea monipuolisuutta.

- Hienoa saada Petteri jatkamaan Ryhdissä! Tämä Porissa työskentelevä pakki tuo loistavasti johtajuutta joukkueeseen. Petteri pystyy pelata kiekollista peliä jalalla ja tutkata syöttöpaikkaa, kun taas puolustaa oikeassa paikkaa oikeaan aikaan ulottuvana pelaajana. Kaveri ei kaihda pätkääkään ahtaita paikkoja, saaden myös itse taklauksia, kun myös jakaa raskaita niittejä kaverille. Hyökkäyspäässä Petterillä on taito toimittaa kiekkoa hyvin maalille ohi vastustajasta ja kovaa! Lehto hehkuttaa.

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi