Ville Niemi jatkaa Ryhti-paidassa!
Julkaistu: 26.04.2023 13.18

Ville Niemi jatkaa Ryhti-paidassa!

Kurikan Ryhti ja Ville Niemi, 21, ovat kirjoittaneet kautta 23–24 koskevan jatkosopimuksen! Tulokas kauden miesten sarjoissa pelannut Kurikan kasvatti Niemi tehtaili viime kaudella Ryhdin väreissä komeat pisteet 17+27=44 runkosarjan 21 pelaamassaan ottelussa, ollen Ryhdin paras pistemies. Pudotuspeleissä kolmeen otteluun kirjattiin tehot 2+3=5. Näin ollen Ryhti sai todella tärkeän palasen kiinnitettyä tulevan kauden joukkueeseensa! Sportin juniori joukkueita aiemmin edustanut Niemi siirtyi viime kaudeksi Ryhtiin ja suoritti alkukaudesta varusmiespalveluksensa alta pois, mikä hieman sotki harjoittelua ja peleihin pääsyä, eli ensi kaudella voidaan odottaa vähintäänkin samankaltaista tulosta kyseiseltä herralta!

- Odotan innolla jo ensi kautta ja että päästään jahtaamaan Rautaliigan mestaruutta kasvattajaseurassa hienojen ihmisten kanssa. Viime kaudesta lähdetään joukkueen otteita parantamaan ja tavoittelemaan sitä kirkkainta. Toivottavasti innostetaan mahdollisimman moni katsomaan pelejä paikan päälle ja saadaan viime kauden tapaan “6. kenttäpelaaja" kaukaloon, kun katsojat takasivat mahtavan fiiliksen kotiotteluissa! Rumpataan mestaruus Kurikkaan! Niemi uhkuu.

Päävalmentaja Ilari Lehto on erittäin tyytyväinen, kun viime kauden Ryhdin sisäisen pistepörssin voittaja, sekä oma kasvatti Ville Niemi jatkaa Hirvi-paidassa.

- Loistava homma, että Ville jatkaa Ryhdissä! Villen tekeminen ja halu harjoitella on kova, joka näkyi jo viime kaudella. Viime vuonna käyty armeija toi arkeen haasteita, mutta silti kaveri oli kantavia voimia aina kun oli paikalla. Nyt Ville pääsee alusta asti täysillä mukaan. Kunto kaverilla on kohdillaan ja tuntuu ettei Ville väsy koskaan, mikä näkyy työntekona niin treeneissä kuin peleissäkin. Muutenkin Ville on hybridipelaaja, kun pystyy pelaamaan laidassa, keskellä sekä tarvittaessa pakkinakin, mikä oli Villen pelipaikka junnuvuosina. Ryhdin hyökkäyskalustoon saatiin kova kiinnitys! Lehto hihkuu.

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi