Tino Karppinen on allekirjoittanut jatkosopimuksen Ryhtiin!
Julkaistu: 21.04.2023 11.50

Tino Karppinen on allekirjoittanut jatkosopimuksen Ryhtiin!

Kurikan Ryhti on kiinnittänyt hyökkäykseensä laitahyökkääjä Tino Karppisen, 25. Karppinen on kiekkoillut Ryhdin väreissä jo kahden kokonaisen kauden ajan, sekä parilla aiemmalla kaudella hän on esiintynyt lainalla kurikkalaisjoukkueessa, joissa otteluita on kertynyt 47 kappaletta ja pisteitä näissä otteluissa on kasaantunut 15+20=35. Mennyt kausi Tinolla oli loukkaantumisten johdosta repaleinen, vaikka pelejä kertyikin 19 kappaletta. Karppinen tuo tulevalla kaudella jäälle ratkaisuhalukkuutta, sekä kovaa vaatimustasoa niin harjoituksiin kuin peleihinkin.

- Viime kausi oli omalta osalta iso pettymys, kun paikat ei meinannut pysyä ehjinä ja kausi oli siitä syystä rikkonainen. Varsinkin kauden päättänyt loukkaantuminen otti koville, kun kauden tärkeimmät pelit valuivat ohi suun. Tämä kuitenkin kasvatti vain pelihaluja entisestään, eikä tarvinnut kauaa miettiä haluanko pelihommia edelleen jatkaa. Loukkaantumisen jälkeen olen nyt kuntouttanut itseäni tosi kovalla innolla niin, että olisin kauden alkaessa parhaassa mahdollisessa kunnossa! Karppinen tuumii.

Päävalmentaja Ilari Lehto on ollut kevään mittaan aktiivinen pelaajasopimuksien suhteen ja se alkaa tuottamaan hedelmää, kun sopimuksia on alkanut tippua tasaiseen tahtiin.

- Hieno juttu, että saatiin “Karppi” kiinnitettyä joukkueeseen. Tinon kiekkotaitavuus ja asenteella tekeminen on kovalla tasolla. Maalinteko ja lajitaidot ovat selkeät vahvuudet tällä oikealla ampuvalla hyökkääjällä. Mennyt kausi toi vähän kaverille haasteita vammojen osalta ja loppukausi menikin sairastuvalla, mikä oli harmi tietysti Tinolle itselleen, kuin myös joukkueellekin. Kuntoutus on mennyt Tinolla hyvin ja odotankin todella nälkäistä kaveria Paulaharjulle, kun jäät tulee elokuussa! Lehto lataa.

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi