Ryhti voitti 2-divisioonan hopeaa!!!
EdustusJulkaistu: 19.03.2024 19.34

Ryhti voitti 2-divisioonan hopeaa!!!

Ryhti ja Malax IF pelasivat viikonloppuna rautaliigan finaalisarjan ratkaisevat ottelut. Ryhti oli voittanut finaalisarjan ensimmäisen kohtaamisen, joka pelattiin keskiviikkona Kurikassa. Maalahti vei kuitenkin nimiinsä kaksi viimeistä ottelua ja voitti 2-divisioonan mestaruuden. Ryhti puolestaan voitti hopeamitalit.

Maalahti vahvempi lauantain ottelussa

MIF-KuRy 5-1 (2-0, 3-1, 0-0)

Kotijoukkue MIF aloitti ottelun odotetun räväkästi ja Ryhti oli ajoittain potkun verran jäljessä. Tästä huolimatta ensimmäinen erä oli melko tasainen.

Maalahden avausmaali nähtiin jo kolmannella peliminuutilla. MIF hyökkäsi ja lauantaina kolme tehopistettä tehnyt Valter Lindqvist pääsi tuikkaamaan kiekon verkkoon Ryhdin maalin takakulmalle saamastaan poikkisyötöstä ennen kuin hänen mailansa saatiin pelattua pois kiekosta.

Kotijoukkue sai tehtyä avauserässä vielä toisenkin maalin. Tässä osumassa MIF.llä oli tuuria, sillä miinuskulmasta lähtenyt veto muutti suuntaansa Ryhdin pelaajan luistimesta ja lipui maaliin.

Ryhti sai toiseen erään hyvän alun. Erää oli pelattu vajaat kaksi minuuttia, kun Ryhti voitti aloituksen omassa päädyssään. Ville Niemi kuljetti kiekon hyökkäysalueelle ja syötti toisella laidalla viilettäneelle Tino Karppiselle, joka iski jäänmyötäisen vedon maaliin. Toinen syöttöpiste kirjattiin avaussyötön antaneelle Mikko Männistölle.

Pari minuuttia myöhemmin Maalahti pääsi kuitenkin ylivoimahyökkäykseen, ja iski tulostaululle lukemiksi 3-1. Toisen erän puolivälissä Ryhdin pelaajalle tuomittiin rangaistus koukkaamisesta. MIF hyödynsi ylivoimatilanteen ja teki lukemiksi 4-1. Vain minuuttia myöhemmin Maalahti pääsi hyökkäämään uudelleen. Isännät ajoivat ahnaasti maalille ja osuivat vielä kertaalleen.

Ryhti otti tässä vaiheessa aikalisän. Lisämaaleja ei toisessa erässä enää nähty, joten erätauolle marssittiin tilanteessa 5-1.

Päätöserää sävyttivät lukuisat rangaistukset, joita tuomittiin vuorollaan kummallekin joukkueelle. Kumpikin joukkue pääsi yrittämään maalintekoa kahden pelaajan ylivoimalla siinä kuitenkaan onnistumassa. Päätöserässä Ryhti yritti kavennusmaalia siinä kuitenkaan onnistumatta, joten päätöserä jäi maalittomaksi.

Ryhdin maalissa pelannut Oskari Hanka venyi kiekon eteen 32 kertaa. Kotijoukkue MIF:n maalivahdille puolestaan kertyi 27 torjuntaa.

Tiukka ratkaisumatsi kääntyi MIF:lle

KuRy-MIF 2-6 (1-0, 0-1, 1-4))

Kolmas finaaliottelu pelattiin täyden katsomon edessä. Ryhti aloitti ottelun vahvasti ja avausmaali nähtiin jo puolentoista minuutin pelin jälkeen. Osumasta vastasi Antti Pöllänen. Syöttöpisteet kirjattiin kiekon hyökkäysalueelle tuoneelle Eero Mikolalle ja hyökkäykseen johtaneen syötön antaneelle Tomi Siekkiselle.

Ryhdillä on avauserässä mahdollisuuksia useampaankin osumaa. Muun muassa Mikola ja Juuso Teini pääsivät läpiajoon, mutta näistä tilanteista ei maalisarake karttunut.

Maalahti pelasi vahvan toisen erän. Erän alussa vierasjoukkue pääsi tasoittamaan ylivoimalla tilanteeksi 1-1, Ryhdin pelaajan kärsiessä kampitusrangaistusta. Tämän jälkeen kumpikin joukkue pääsi vuorollaan kokeilemaan ylivoimapelaamista, mutta se ei tuottanut lisäosumia.

Päätöserää oli pelattu pari minuuttia, kun MIF sai kiekon Ryhdin maaliin ja siirtyi 1-2 johtoon. Pian tämän jälkeen Ryhdille tuomittiin rangaistus, jonka aikana vierasjoukkue MIF onnistui lisäämään johtoaan. Kolmannen erän puolivälin paikkeilla vieraan onnistuivat vielä kerran maalinteossa.

Tässä vaiheessa Ryhti otti aikalisän. Tauko tuotti tulosta ja Patrik Nevanpää kavensi lukemiksi 2-4. Peli jatkui tasaisena loppuun asti. Erän lopussa Ryhti haki vimmatusti kavennusmaalia ilman maalivahtia. Ryhdin harmiksi kiekko päätyi vierasjoukkueelle, joka viimeisteli tyhjään maaliin loppulukemiksi 2-5.

Ryhdin maalissa pelannut Oskari Hanka venyi kiekon eteen 32 kertaa. Vierasjoukkueen maalivahdille kirjattiin 34 torjuntaa.

Kova taistelu oli odotettu

Ryhdin päävalmentaja Ilari Lehdon mukaan finaalista odotettiin kovaa taistelua ja se myös saatiin. Nyt ei vain viimeiseen ratkaisupeliin löytynyt lääkkeitä, joilla olisi viety peli nimiimme, hän kertoi.

Lehdon mukaan ratkaisupelin ensimmäinen erä oli hyvää tekemistä ja kummallakin joukkueilla oli paikkoja useampaankin maaliin. Toisessa erässä kaveri tuli tasoihin ylivoimamaalilla. Toisen erän alivoimat joista yksi oli kolmella miehellä, söivät meiltä paukkuja hyökkäyspelaamisesta. Tämä näkyi osittain kiekonhallinnan siirtymisellä vastustajalle.

”Kolmannessa erässä päästiin taas mukaan peliin, mutta siellä tuli muutama rangaistus, joten meidän oma peli jäi vähän piippuun. Emme myöskään onnistuneet hyödyntämään omaa erikoistilannepelaamista ylivoimalla, kun paikka tuli. Kaveri sen sijaan onnistui kaksi kertaa”, Lehto sanoi

Lehdon mukaan vastustaja pelasi todella nopeatempoista kiekollista peliä ja antoi paineen kovalla jalalla, kun olivat puolustusvelvoitteessa.

Lehdon mukaan Ryhdin välitavoite täyttyi syksyllä ja kevätkaudella joukkue pelasi itselleen pudotuspeleihin kotiedun. Välierissä Ryhti nousi vielä sillasta finaaleihin.

Ryhdin kapteeni Juuso Teinin mukaan finaaliviikonlopulle oli suuret odotukset, sillä lauantaina oli mahdollisuus lyödä sarja poikki ja ottaa mestaruus. Valitettavasti lauantain ottelussa emme pystyneet parhaimpaan suoritukseen vieraskaukalossa ja sarjan ratkaisu siirtyi Kurikkaan sunnuntaiksi, kertoi Teini.

”Meillä oli latautuminen kohdillaan sunnuntain matsiin, kun heti alusta tuntui siltä, että kaikki pelaavat Hirvisydämelle. Tiukka matsi kääntyi viimeisessä erässä Maalahdelle ja samalla mestaruus karkasi käsistä.”

”Pettymys oli ottelun jälkeen suuri, mutta täytyy muistaa, että pelasimme loistavan kauden ja pudotuspeleissä noustiin tiukasta paikasta välieristä finaaliin.”

Sekä Lehto että Teini onnittelivat Maalahtea mestaruudesta. Maalahti oli hyvä vastus ja finaali oli tasainen.

Molemmat antavat erityiskiitoksen myös Kurikan kotiyleisölle. Kaksi kertaa Paulaharjun hallissa oli yli 600 katsojaa finaaleissa. Teinin mukaan oli huikea fiilis pelata ja kylmät väreet menee vieläkin, kun jo alkulämmöissä oli mökki täynnä.

Lehdon mukaan tällä kaudella oli kerta kaikkiaan hieno joukkue ja hopea voitettiin. Lehto kiitteli myös taustaryhmää, joka ei lepää, vaikka kausi loppuikin. Taustalla on tehty töitä koko ajan jo ensikautta varten.

Koko joukkueen puolesta kiitos yleisölle, faneille ja Kurikan Ryhdin junioreille. Teitte tästä kaudesta ja varsinkin kevään loppuottelusarjasta ikimuistoisen!

Kuva: Pasi Palo

Teksti: Jarkko Niemi

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi