Ryhti on tehnyt sopimuksen puolustaja Niilo Kiviniemen, 19, kanssa! Nuori Ryhdin oma kasvatti palasi kesken toissa kauden seuraan ja viime kausi oli edustusjoukkueessa ensimmäinen täysi mittainen. Kiviniemi pelasi viime kaudella runkosarjassa 11 ottelua tehoin 2+0=2 ja pudotuspeleissä yhden ottelun tehoin 0+1=1. Niilon viime kautta sotki tammikuussa alkanut armeija, jonka takia loppukaudella otteluita ei tullut montaa. Alkavalla kaudella syyskausi menee vielä samoissa merkeissä, mutta joulukuussa kotiutuva nykyinen alikersantti pääsee sen jälkeen joukkueen arkeen täysillä mukaan!
- Hyvillä ja odottavaisilla fiiliksillä alkavaan kauteen ja toivotaan, että syksyllä pääsen mukaan mahdollisimman paljon armeijasta huolimatta. Tammikuusta alkaen pääsee sitten joukkueen arkeen täysillä mukaan. Kesää on vietetty kovasti treenaten ja jäätelökin on maistunut! Kiviniemi kertoo Kajaanista armeijan leivistä tavoitettuna.
Päävalmentaja Lehto on tyytyväinen, kun seuran oma kasvatti Kiviniemi jatkaa joukkueessa. Monipuolinen pelaaja voi auttaa joukkuetta niin omalta pelipaikaltaan, mutta hän voi myös pelata hyökkääjänkin paikalla tarpeen vaatiessa.
- Todella hyvä asia, että Niilo jatkaa Ryhdissä! Armeija on kaverilla tällä hetkellä käynnissä, joten siltä osin kausi on vähän monivaiheinen Niilon osalta. Niilo tuo joukkueeseen kiekollista osaamista alakertaan ja pystyy myös tarvittaessa tuuraamaan hyökkääjienkin tontilla. Viivapelaaminen ja yleensäkin hyökkäyspelaaminen on Niilolla vahvuus. Lisäksi treenaaminen ja pelaaminen pilke silmäkulmassa on loistava lisä joukkueen arkeen, Lehto tuumii.
19.04.2024 10.00 | Kauden 24-25 ensimmäiset sopimukset! |
23.03.2024 17.35 | Ryhdin jääkiekon edustusjoukkueen kausi reilusti plussan puolelle. |
19.03.2024 19.34 | Ryhti voitti 2-divisioonan hopeaa!!! |
14.03.2024 20.10 | Ryhdille voitto finaalisarjan avauksesta |
10.03.2024 12.49 | Ryhti pelaa 2-divisioonan finaaleissa!!! |
07.03.2024 20.34 | Ryhdille tappio ensimmäisessä välierässä Pietarsaaressa. |