Ryhti selvisi tappiotta viikonlopun rannikkoturneelta.
Julkaistu: 23.11.2020 00.00

Ryhti selvisi tappiotta viikonlopun rannikkoturneelta.

Lauantaina puoliltapäivin bussin nokka kohti Pedersöreä ja matka IFK Lepplaxin vieraaksi. Kotijoukkue oli voittanut kaksi viimeisintä otteluaan. Se oli kaatanut vieraissa jatkoajalla KoMu HT:n sekä viikko sitten APV:n lukemin 3-5. Palauttavan ruokailun jälkeen sitten köröttelyt kotiin piipahdukselle. Nukutun yön jälkeen kamat kantoon ja jälleen kohti rannikkoa, jossa vastaan asettui kohentuneita otteita esittänyt Pietarsaaren Centers.

IFK Lepplax-KuRy 1-4 (1-3,0-0,0-1)

Viimeisissä otteluissa on Ryhdillä ollut lieviä käynnistysongelmia pelin kanssa. Eikä tämäkään ottelu tuonut muutosta tähän. Ensimmäisen vajaan kympin Ryhti oli pienissä vaikeuksissa luistelevan kotijoukkueen kanssa. Erän puolessavälissä Ryhtikin alkoi saada painetta pitempiä jaksoja kotijoukkueen puolustusalueelle. Tässähän kuitenkin kävi nyt niin, että vähän liian innokkaasta hyökkäys moodista johtuen pääsi kotijoukkue vastahyökkäykseen ja siirtyi siirretyn rangaistuksen aikana 1-0 johtoon. Tämä herätti myös Ryhdin pelaajat taistelemaan. Iiro Pakka taisteli päättäväisesti päätykiekon itselleen hyökkäysalueella, tästä lähti käyntiin pitkä kiekonhallinta ja lopuksi Jani Lehtonen pommitti tasoituksen ajassa 11.57. Syöttäjinä maaliin J.Koivulahti ja J.Muikku. Pari minuuttia myöhemmin J.Muikku siirsi Ryhdin 1-2 johtoon, tällä kertaa esityö kaksikolta Lehtonen ja Koivulahti. Samassa ajassa kotijoukkueen pelaajalta herne nenään ja väkivaltaisuudesta 2 minuuttinen. Kauaa ei ennättänyt kello rullata, kun tulostaululla numerot vaihtuivat. Vaivaiset 28 sekuntia ja kiekko kiersi Aatu Hoskarin ja Tomi Siekkisen kautta Toni Karppiselle. Tino tälläsi sellaisen rannekudin, että taitaa kotijoukkueen molarin juomapullo olla vieläkin päätyverkoissa. Näistä lukemista myös siirryttiin erätauko musan pariin.

Toiseen erään tuli heti erän alusta paremmin pelissä mukana oleva Ryhti. Vaikka ainoat tilastomerkinnät olivatkin molemmille joukkueille pari kahden minuutin boksia, niin oli siinä kauhoittain tilanteita. Ryhti pelasi selvästi paremman erän mutta nyt ei vain viimeistely tuottanut tulosta. Anssi Ojanperä hoiti hallitusti pahatkin tilanteet mikä ei ole helppo homma, kun välillä tulee jaksoja, ettei tapahdu juuri mitään. Tosin pahimmat tilanteet taisivat syntyä pääosin Ryhtiläisten omasta sähläilystä.

Ottelu jatkui hyvin saman kaltaisena kolmannenkin erän. Ryhdillä ei varsinaisesti ollut hätää ja Ojanperä hoiteli ne tilanteet, joita omaan päähän tuli totutulla varmuudella. Ryhdillä oli myös tässä erässä maukkaita tilanteita, mutta oliko sihtiä sitten ruuvailtu jo sunnuntain peliä varten. Ottelun loppupuolella kuitenkin ajassa 56.46 helähti vielä kertaalleen. Ryhdillä oli vaihto kesken ja tästä huolimatta kotijoukkue sähläsi pienen paineen alla kiekon kanssa. T.Karppisen oikein ajoitettu vaihto ja hän pääsi ilmaiseksi parhaalle maalintekopaikalle. Tino lukitsi jälleen kohteen ja kiekko ylätakaseen. Ryhdille näin tärkeä voitto vieraista lukemin 1-4.

Centers-Kury 2-3 JA (0-0,1-0,1-2,0-1)

Ottelun sai tällä kertaa paremman alun otteluun ja se etenikin vieraiden hienokseltaan hallitessa tapahtumia. Erän edetessä ote kuitenkin pikkuhiljaa siirtyi koti joukkueelle. Ensimmäisen erän ainoat tilastomerkinnät olivat kuitenkin molemmille joukkueille kertaalleen tuomitut 2 minuuttiset. Torjunnatkin menivät erässä melko tasan. Ryhti, Ojanperä 10 ja Centers, Rajala 11.

Kotijoukkue jatkoi toisessa erässä hyviä otteita. Ryhdin peliä sekoitti muutama jäähy ja muutenkin erä oli rikkonainen. Jäähyt hoidettiin mallikkaasti ja Ojanperä jatkoi edellisillan hyviä otteita. Jäähyjen välissä kotijoukkue sai kuitenkin kuparisensa rikki ja siirtyi 1-0 johtoon. Vierailla oli ongelmia ennen kaikkea omien hyökkäyksien lähdöissä. Ensimmäiset syötöt olivat hieman hukassa ja jatkopelaaminen tämän jälkeen tosi vaikeata. Ryhti pääsi kuitenkin aivan erän lopussa vielä kahden miehen ylivoimalle mutta aikaa ei ollut tarpeeksi, että olisi saatu kuviot kuntoon. Välilimulle kotijoukkueen maalin johdossa. Ojanperälle erään hulppeat 17 torjuntaa.

Vieraat pääsivät avaamaan kolmannen erän siis kahden miehen ylivoimalla. Tämä ei tuottanut tulosta mutta pian kun Centers sai neljännen ukon kaukaloon niin helähti. Ryhti namutteli J.Muikun ja S. Vähämaan toimesta ja Iiro Pakka napautti vanhassa ”kotihallissaan” tasoituksen. Ja kuinkas ollakaan, kun puhe oli vanhoista tutuista niin enne erän puoltaväliä kotijoukkueen johtomaalin iski viivasta noussut muuan A.Baryshev. Ryhti oli kuitenkin saanut hengen päälle ja kaksinkamppailuja voitettiin ja peliin tuli suoraviivaisuutta. Myös valmennuksen pienet ketjuviilaukset tuottivat tulosta. Kotijoukkue ei kauan ennättänyt johtoa tuuletella, kun vieraat tulivat ansaitusti rinnalle. Nähtiin jälleen hienoja kuviota, lopuksi J.Muikku viimeisteli I.Pakan ja J.Lehtosen toimiessa syöttäjinä. Varsinaisella peliajalla ei enempää maaleja nähty ja edessä häämötti kauden ensimmäinen jatkoaika. Jatkoaikaa ennätettiin pelata hieman toista minuuttia, kun G.Ugarov ja S.Vähämaa karkasivat kaks vastaan yks hyökkäykseen ja Vähämaa ujutti loppulukemiksi Ryhdille 2-3. Koko ottelun torjunnat kertovat tasaisesta väännöstä. Ryhti, Ojanperä 35 ja Centers, Rajala 30. Viikonloppu oli jälleen hieno osoitus joukkueen tasosta. Kaksi peräkkäistä matsia, kilometrejä bussissa ja lopputuloksena 5 pistettä. Ei aivan helpoin viikonloppu, mutta loistava puristus pelaajilta. Näissä otteluissa tarvitaan joka jätkää ja yhden heistä nostan vielä lopuksi esille. Joukkueen todella kokenutta kaartia edustava Tomi ”Tossu” Siekkinen ei aina näy pisteillä otteluissa, mutta suosittelen kaikkia juniori pelaajia seuraamaan Tomia. Kaveri tekee vaihdosta toiseen aina tilanteesta riippumatta oikeita ratkaisuja. Ei välttämättä niitä näyttävämpiä, mutta tärkeitä joukkueen menestymisen kannalta.

AK

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi