
Maalivahdit Oskari Hanka ja Niko Lehtinen ovat tehneet jatkosopimukset Ryhdin kanssa. Siten kaksikko tekee muurin Ryhdin maalille myös ensi kaudella.
Hienoa, että Oskari ja Niko jatkavat Ryhdin, iloitsee seuran puheenjohtaja Jarkko Niemi.
Oskari Hanka on ennakkoluuloton maalivahti, joka pelaa rohkeasti ja tykkää käyttää myös mailaa. Häneltä on nähty vahvaa torjuntatyöskentelyä vuosien varrella. Loistavaa, että Oskari haluaa taistella voitosta myös tulevalla kaudella, Jarkko Niemi sanoo.
Aikaisempiin kausiin lähtiessä on aina ollut itselle ja joukkueelle selvää, että lähdetään taistelemaan voittamisesta. Tulevalla kaudella viilataan hieman marginaaleja toiseen suuntaan ja uskalletaan pelata rohkeampaa lätkää. Tavoitteena olisi isosti palauttaa Ryhti parin vuoden taon jälkeen finaaliin pelaamaan kullasta, Oskari Hanka paaluttaa.
Toivottavasti saadaan mahdollisimman moni fani ensi kaudella takaisin hallille katsomaan uudistunutta hirvilaumaa, Oskari Hanka sanoo.🔥
Mainiota, että Niko Lehtinen jatkaa hirvipaidassa. Viime kaudella hän torjui useita otteluita yli 90 prosentin varmuudella. Torjuntatyöskentelyn lisäksi Niko tuo pukukoppiin hyvää energiaa ja fiilistä, mikä on myös tärkeää, iloitsee Jarkko Niemi.
Viime kaudella jäi vähän suorittaminen piippuun, eikä tekemiseen voinut olla täysin tyytyväinen. Se on toiminut hyvänä motivaationa koko kesän ajan, Niko Lehtinen toteaa.
Tulevaan kauteen lähdetään näyttämään mihin oikeasti pystytään! Nähdään hallilla!
Oskari Hanka Elite Prospectsissa: https://www.eliteprospects.com/player/528515/oskar...
Niko Lehtinen Elite Prospectsissa: https://www.eliteprospects.com/player/395087/niko-...
| 13.06.2026 14.00 | Hanka ja Lehtinen vartioivat Ryhdin maalia |
| 05.06.2026 15.00 | Raitanen ja Pirhonen jatkosopimuksiin |
| 05.06.2026 15.00 | Niemi ja Karppinen jatkavat hirvipaidassa |
| 27.04.2026 13.00 | Kenneth Westerback edustusjoukkueen päävalmentajaksi |
| 19.04.2026 13.00 | Edustusjääkiekko kiittää Ilari Lehtoa ja Aki Kulkulaa |
| 14.03.2026 18.09 | Ryhti sijoittui rautaliigassa viidenneksi |