​Ryhti päätti runkosarjan voittoon Pedersöressä
EdustusJulkaistu: 24.02.2026 01.43

​Ryhti päätti runkosarjan voittoon Pedersöressä

Viime viikonloppuna Ryhti pelasi viimeiset runkosarjan ottelunsa. Perjantaina vastaan luisteli Närpiön Kraft, jolla oli panoksena runkosarjan voitto. Lauantain Ryhti kohtasi IFK Lepplaxin runkosarjan viimeisessä ottelussa Pedersöressä, josta runkosarja myös alkoi syyskuussa.

Kraft voitti Ryhdin ja runkosarjan

KuRy-Kraft 3-6 (1-1, 0-3, 2-2)

Ryhti teki ensimmäisen maalinsa ensimmäisen erän puolivälissä. Iiro Halme laukoi kiekon aloituspisteen tuntumasta maalin ylivoimalla. Syöttöpisteet kirjattiin siniviivalta Halmeelle syöttäneille Akseli Lehdolle ja Ville Niemelle.

Vastustaja kuitenkin tasoitti tilanteeksi 1-1, kun lähes nollakulmasta lähtenyt laukaus kimposi maaliin

Ottelun toisen erän puolivälissä kiekko oli Kraftilla ja se onnistui tekemään maalin siirretyn rangaistuksen aikana. Vieraan tekivät tämän jälkeen vielä kaksi maalia maalinedustilanteista.

Kolmannen erän alussa Niilo Kiviniemi kavensi tilanteeksi 2-4 laukoessaan maalivahdin torjuman kiekon maaliin. Syöttöpisteet kirjattiin kiekon hyökkäysalueelle kuljettaneelle Tino Luomalle ja avaussyötön antaneelle Miro Pirhoselle.

Hetkeä myöhemmin kiekko pomppi onnekkaasti ja Kraft siirtyi 2-5-johtoon.

Hieman ennen päätöserän puoliväliä Aatu Tuovila huudatti kurikkalaisyleisöä viimeistelemällä Ryhdin kolmannen maalin. Syöttöpisteet kirjattiin kiekon hyökkäysalueelle kuljettaneelle Lauri Raitaselle ja Tomi Koskiselle.

Erän lopussa hirvimiehistö haki kavennusosumaa ilman maalivahtia, mutta kiekko päätyi närpiöläispelaajalle, joka viimeisteli loppulukemiksi 3-6.

Ryhdin maalissa pelannut Oskari Vainionpää venyi kiekon eteen 43 kertaa.

“Tiedostettiin että kaveri tulee kovaa, ja että kyseessä on hyvin luisteleva ja taitava joukkue. Alussa ei oikein saatu vastattua siihen ja pari helpohkoa maaliakin päästettiin pelin aikana. Loppua kohti saatiin peli kuntoon, mutta kellosta loppui aika kesken”, pohti Ramses Kahakorpi ottelun jälkeen.

“Viikonlopun peleissä ei meillä ollut sarjataulukollisesti painetta. Lähdettiin hakemaan hyvää kokonaisuutta molemmille peleille. Pikku ketjuviilauksia ja menttaaliasioita painottaen haettiin tuntumaa alkavaan pudotuspelisarjaan”, kertoi päävalmentaja Ilari Lehto.

“Peli oli vauhdikasta ja hyvää jääkiekkoa. Ensimmäinen erä oli meiltä vaikea, mutta ottelun vanhetessa päästiin omaan peliin kiinni. Saatiin neljällä sylinterillä pidettyä tempoa yllä, mutta vastustaja halusi enemmän peliltä ja rankaisi armotta virheistä”, Lehto kertoi.

Ryhti päätti runkosarjan voitolla Pedersöressä

IFK Lepplax-KuRy 5-9 (3-1, 1-4, 1-4)

Pedersöressä ottelun alku oli Ryhdille haastava, mutta kaksi jälkimmäistä erää Ryhti pelasi vahvasti.

Juuso Teini iski ottelun ensimmäisen maalin, kun ottelua oli pelattu noin seitsemän minuuttia. Syöttöpisteet kirjattiin kiekosta puolustuspäädyssä kamppailleille Veeti Mansikkaharjulle ja Aleksi Saloselle.

Tämän jälkeen kotijoukkue iski kaksi osumaa pian aloitustilanteiden jälkeen ja yhden osuman Ryhdin pelaajan menetettyä kiekon. Toisen erän alussa kotijoukkue teki vielä yhden maalin. Sen jälkeen hirvimiehistö heilutti tahtipuikkoa.

Aluksi Ville Niemi kavensi taidokkaalla harhautuspelillään tilanteeksi 4-2. Syöttöpisteet kirjattiin hyökkäyksessä kiekkoa kuljetaneelle Iiro Halmeelle ja aloitusvoiton puolustuspäädyssä ottaneelle Eero Mikolalle.

Kiekko vietiin keskiympyrään, ja kuusi sekuntia myöhemmin Halme oli kuljettanut kiekon hyökkäypäätyyn ja laukonut Ryhdin kolmannen maalin. Syöttöpisteet merkittiin aloituksen voittaneelle Mikolalle ja Tomi Koskiselle.

Ennen erän puoliväliä Aatu Tuovila laukoi hirvimiehistön tasoitusosuman maalin edestä. Syöttäjinä olivat kiekon päädystä maalille siirtänyt Niemi ja laidassa kiekosta kamppaillut Teemu Rantanen.

Tämän joukkueet kuluttivat jäähypenkkiä 2-3 kertaa. Ryhti jäi hetkeksi kahden pelaajan alivoimalle. Viides osuma syntyikin alivoimalla, juuri rangaistusaitiosta vapautuneen Tuovilan mailasta. Syöttäjänä oli puolustuspäädystä kiekon purkanut Salonen.

Kolmannen erän alussa IFK Lepplax tasoitti ylivoimalla tilanteeksi 5-5.

Minuuttia myöhemmin Niemi kuitenkin ohjasi kiekon Lepplaxin nuottaan. Syöttöpisteet kirjattiin aloituksen voittaneelle Lauri Raitaselle ja siniviivalta kohti maalia laukoneelle Ramses Kahakorvelle.

Seuraavaksi Raitanen iski aloituspisteen tuntumasta Ryhdin seitsemännen maalin. Syöttäjiksi merkittiin avaussyötön antanut Rantanen ja kiekon hyökkäysalueelle kuljettanut Niemi.

Pari minuuttia ennen päätössummeria Pyry Nieminen pysäytti vastustajan purkukiekon ja iski hirvimiehistön 5-8 johtoon. Syöttöpisteet kirjattiin Raitaselle ja Tuovilalle.

Ottelun lopussa vastustaja haki kavennusmaalia ilman maalivahtia, mutta Tuovila tälläsi kiekon Rantasen syötöstä vielä kerran Lepplaxin nuottaan.

Ryhdin maalivahti Oskari Hanka pysäytti kiekon 35 kertaa.

“Oli mukava päästä taas pitkästä aikaa pelaamaan 2. divaria. Ensimäinen erä meni totutellessa, mutta sen jälkeen pääsin peliin paremmin mukaan. Joukkueelta tämä oli hieno taistelu - takamatkalta rinnalle ja ohi”, kertoi Rantanen ottelun jälkeen.

“Lauantaina rosteri kapeni oleellisesti perjantaista. Sairastumisien ja niihin liittyvistä toipumisista johtuen, olimme matkassa viidellä pakilla ja kolmella hyökkäyskentällä”, taustoitti päävalmentaja Ilari Lehto ottelua.

“Ensimmäinen erä ei ollut meiltä parasta jääkiekkoa, mutta toisessa erässä alkoivat jalat ja tahtotila tekemään töitä joka pelurissa. Avauspelaaminen nopeutui ja pystyttiin kääntämään peliä nopeammin”, Lehto kertoi.

“Tehtiin kaksi nopeaa maalia ja vietiin kaverilta momentum pelaamalla pois. Ja mikä hienointa, sitä ei enää luovutettu heille. Puolustusvelvoite ja johtotilanteessa pelaaminen oli toisesta erästä eteenpäin hyvää. Hyvä esitys joukkueelta”, Lehto kiitteli suojattejaan.

Ryhdin pudotuspelit alkavat keskiviikkona 25.2 vieraspelillä Pietarsaaressa, 27.2 kotipelillä ja tarvittaessa 28.2 vieraspelillä Pietarsaaressa.

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi