
KuRy-IKK 7-3 (4-1, 1-1, 2-1)
Lauantai-illan hämärtyessä Kurikan kiekkopyhättöön saapui vierailulle IKK Kruunupyystä.
IKK sai otteluun hyvän alun, kun se onnistui heti ensimmäisessä vaihdossa saamaan kiekon Ryhdin maaliin. Hirvimiehistö ei tästä lannistunut, vaan latoi ensimmäisen erän aikana neljä maalia.
Ryhdin avausmaali nähtiin, kun ottelua oli pelattu vajaat viisi minuuttia. Ryhti riisti aloitustilanteen jälkeen kiekon IKK:lta puolustuspäädyssä. Tino Karppinen ja Ville Niemi karkasivat hyökkäykseen ja toisessa aallossa tullut Teemu Rantanen iski hirvimiehistön ensimmäisen maalin.
Toisessa osumassa Tino Luoma kuljetti kiekon hyökkäysalueelle ja laukoi maalia kohti. IKK:n pelaaja osui kiekkoon. Chris Mäkivaara siirsi pelivälineen maalin takakulmalle, josta Aatu Tuovila iski sen IKK:n nuottaan.
Minuuttia myöhemmin Pyry Nieminen antoi avaussyötön keskialueelle. Niemi kuljetti kiekon hyökkäysalueelle ja syötti toiselle laidalle, josta Karppinen iski Ryhdin kolmannen maalin.
Kolmisen minuuttia ennen erän loppua Akseli Lehto riisti kiekon IKK:lta ja syötti Mikko Männistölle. Hän syötti keskialueelle, jossa Niemi oli jo karkaamassa hyökkäykseen. Maalivahti torjui ensimmäisen vedon, mutta Niemi otti kiekon haltuunsa, kaartoi uudestaan maalin eteen, ja kiekko oli IKK:n verkossa.
IKK tuli toiseen erään vahvasti ja kavensi heti ensisekunneilla tilanteeksi 4-2. Erän puolivälin jälkeen Mäkivaara kuljetti kiekon keskialueelta vastustajan maalille. Maalivahti torjui vedon, mutta Luoma otti kiekon ja syötti takakulmalle, josta Tuovila iski Ryhdin viidennen osuman.
Päätöserän ensimmäisestä maalista vastasi jälleen IKK.
Ryhdin kuudes osuma oli sarja harhautuksia. Kun päätöserää oli jäljellä noin seitsemän minuuttia, Männistö harhautti ensi vastustajan pelaajan Ryhdin puolustuspäädyssä ja syötti kiekon keskialueelle Veeti Mansikkaharjulle. Hän luisteli IKK:n maalille, harhautti maalivahdin ja ujutti kiekon patjojen välistä IKK:n maaliin.
Kolmannessa erässä IKK:lle tuomittiin useampi rangaistus, mutta Ryhti ei yrityksestä huolimatta saanut kiekkoa maaliin. Erän lopussa IKK haki kavennusosumaa ilman maalivahtia. Ryhti sai kuitenkin kiekon. Niemi ja Karppinen karkasivat hyökkäykseen ja Niemi viimeisteli tyhjän maaliin loppulukemiksi 7-4.
Ryhdin maalilla pelannut Niko Lehtinen venyi kiekon eteen 44 kertaa.Torjuntoja kertyi etenkin toisessa erässä.
Ottelussa tehopisteet 1+2 tehnyt Karppinen siirtyi sarjan pistepörssin kärkeen. Myös tehopisteet 2+2 tehnyt Niemi ja 2+0 tehnyt Tuovila ovat pistepörssin kärkikymmenikössä.
”Kuuma kamppailu, jossa molemmilla joukkueilla oli hyviä ja huonoja hetkiä. Me oltais voitu olla ylivoimalla parempia, mutta tehtiin enemmän maaleja ku vastustaja ja se riittää. Hieno voitto”, tuumi hienon maalin viimeistellyt Mansikkaharju ottelun jälkeen.
Valmentaja Aki Kulkulan mukaan ottelun alku noudatti tuttua kaavaa ja vastustaja pääsi iskemään johtomaalin heti ensimmäiseen vaihtoon.
”Tähän täytyy jatkossa kiinnittää huomiota ja olla valmiimpi peliin. Joukkue kuitenkin unohti tilanteen ja paransi tekemistä erän aikana, josta palkintona oli johtoasema erätauolla”, Kulkula totesi.
”Vastustaja lisäsi toiseen erään aktiivisuutta hyökkäysalueella ja meidän puolustuspelaaminen meni hieman passiiviseksi. Ei saatu nopeita stoppeja, mikä vaikeutti omaa kiekollista peliä. Kohtalaisen kuivin jaloin kuitenkin selvittiin tästä vaiheesta eikä annettu vastustajalle liian positiivista fiilistä. Lehtinen maalilla otti myös tärkeitä torjuntoja.”
”Kolmanteen erään saatiin taas omaa peliä paremmaksi.”
”Kokonaisuutena tämä ei ollut meidän parhaita pelejä, mutta kun jo ensimmäisissä vaihdoissa tippui kaksi pelaajaa kokoonpanosta, täytyy kiittää joukkueen sitkeyttä. Onneksi meillä oli pelaajia 3-divisioonan joukkueesta apuna. Nyt laitetaan ontunut ylivoimapeli kuntoon, ja päästään hyvistä asetelmista kamppailemaan lisäpisteistä.”, Kulkula pohti.
Teksti: Jarkko Niemi
Kuva: Pasi Palo
| 24.10.2025 10.12 | Iiro Halme jatkaa Ryhdissä |
| 20.10.2025 04.24 | Ryhti peittosi IKK:n |
| 13.10.2025 23.44 | Ryhti kaappasi pisteet Peli-Veikoilta |
| 07.10.2025 10.26 | Ryhdille täysi pistepotti MIF:llä ja S-kiekolta |
| 30.09.2025 07.58 | Vieraissa voitto Highsticksista, kotona tappio Kraftille |
| 22.09.2025 20.17 | Ryhti voitti JPK:n jatkoajalla |