Ryhdin Edustus voittoon viimeisessä harjoitusottelussa
Julkaistu: 11.11.2020 00.00

Ryhdin Edustus voittoon viimeisessä harjoitusottelussa

Kurikan Ryhdin Futsalin edustusjoukkue kohtasi eilen 10.11.20 Kurikan Monnarilla, 3.divisioonassa pelaavan APV - Alavudelta.

Pelissä pelattiin 2 x 20min.

APV tuli otteluun hyvällä draivilla ja sai luotua vaarallisia paikkoja, joista lopulta tuli melko nopeasti maaleja. Osa maaleista oli hienoa laukauksia/ suorituksia, mutta osassa maaleissa Ryhtiläisten puolustus oli hiukan varpaillaan ja jäljessä sen metrin.

Ryhti tuntui saavan pelistä myös kiinni, mutta jollain tapaa maalin jälkeen ei oltu aivan pelin ytimessä kiinni. Paikkoja oli siltikin hyvin, ja muutamia hienoja combinaatioita nähtiin. Erätauolle mentiin APV johdossa 4-3.

Toisella jaksolla Ryhdin ilme muuttui, ja myös osaltaan koko toinen jakso molempien joukkueiden osalta. Peli muuttui hiukan aggressiivisemmaksi, enemmän man to man tilanteita. Ryhti sai vauhdin päälle heti toisen jakson alusta lähtien. Maaleja tuli nopealla tahdilla ja näytti, että APV jää jalkoihin. Kuitenkin Futsal lajina on niin nopea, että pieni nukahdus voi aiheuttaa valtavaa tuhoa. APV tulikin salamamaaleilla lähelle. Ottelun lopussa APV yritti vielä "lentävällä maalivahdilla" kavennusta ja sitä kautta tasoitusta. Ryhti kuitenkin kesti hyvin, ja näin ottelu päättyi 9-7.


Yleisö sai nauttia vauhdikkaasta ja hyvästä ottelusta.

Kiitämme vierailijoita, APV ja toivomme menestystä kauden otteluihin 3. divisioonassa.

Ryhdin Futsal joukkue treenailee vielä muutaman kerran ennen kotiturnausta, joka on 21.11.2020 Monnarilla alkaen klo. 11.

Tervetuloa paikalle.

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi