
Jääkiekon 2-divisioonaa on joulutaukoon mennessä pelattu 17 kierrosta. Ryhti on sarjataulukossa viidentenä, kuuden pisteen päässä runkosarjaa johtavasta Kraftista. Runkosarjan voitosta näyttää kamppailevan viisi kärkijoukkuetta.
Ryhti voitti syyskaudella lähes kaksi kolmasosaa otteluistaan. Yhdeksässä kotiotteluissa Ryhdin voittoprosentti oli vain 60 prosenttia. Sen sijaan vierasotteluista Ryhti kahmi voittoja 75 prosentin varmuudella.
Ryhti teki syyskaudella ottelua kohti keskimäärin 4,76 maalia ja päästi keskimäärin 3,94 maalia. Ryhdillä on sarjan joukkueista kuudenneksi eniten tehtyjä maaleja (81) ja neljänneksi vähiten päästettyjä maaleja (67).
Ryhti kulutti syyskauden aikana joukkueista kolmanneksi vähiten rangaistuspenkkiä (177 rangaistusminuuttia) ja sai toiseksi vähiten pieniä kahden minuutin rangaistuksia (61 kpl).
Ryhdin alivoima oli syyskaudella sarjan toiseksi parasta, sillä hirvimiehistöä vastaan tehtiin vain 10 ylivoimamaalia. Toisin sanoen, vastustaja tarvitsi 12,7 tuomittua ylivoimaminuuttia tehdäkseen Ryhtiä vastaan yhden ylivoimamaalin.
Syyskauden aika hirvimiehistö pääsi pelaamaan 68 kahden minuutin ylivoimaa ja yhtä viiden minuutin ylivoimaa. Ryhti teki syyskaudella 15 osumaa, joten hirvimiehistö teki yhden ylivoimamaalin jokaista tuomittua 9,4 ylivoimaminuuttia kohti.
Syyskaudella hirvimiehistön parhaat pistemiehet olivat Tino Karppinen (19+12=31), Ville Niemi (9+18=27) ja Aatu Tuovila (13+6=19).
Maalivahdeista korkein torjuntaprosentti oli Oskari Vainionpäällä (94,1), joka oli myös koko sarjan paras torjuja syyskaudella. Niko Lehtisen torjuntaprosentti (91,3) oikeutti maalivahtitilaston kolmanteen sijaan.
Kullakin joukkueella on runkosarjasta jäljellä vielä 10 ottelua. Ryhdin kausi jatkuu 4.1 vieraspelillä Kruunupyytä vastaan ja 10.1 kotipelillä Järviseudun pallokerhoa vastaan. Runkosarjan kahdeksan parhaiten sijoittunutta jatkavat pudotuspeleihin, jotka alkavat helmi-maaliskuun vaihteessa.
Sarjataulukko joulutauolla 2025.

Kuva: Pasi Palo
Teksti: Jarkko Niemi
| 05.06.2026 15.00 | Raitanen ja Pirhonen jatkosopimuksiin |
| 05.06.2026 15.00 | Niemi ja Karppinen jatkavat hirvipaidassa |
| 27.04.2026 13.00 | Kenneth Westerback edustusjoukkueen päävalmentajaksi |
| 19.04.2026 13.00 | Edustusjääkiekko kiittää Ilari Lehtoa ja Aki Kulkulaa |
| 14.03.2026 18.09 | Ryhti sijoittui rautaliigassa viidenneksi |
| 03.03.2026 19.14 | Hyvä taistelu ei tuottanut maaleja - Ryhdin kausi päättyi puolivälieriin |