Ryhti piti sarjakärkeä tiukalla jääkiekon 2-divisioonassa

3.12.2017 klo 19:30

KuRy – Virkiä 3-5 (0-1,2-2,1-2)

1.erä Ryhti pääsi heti alussa kokeilemaan ylivoimaa, mutta se ei tulosta tuottanut, vaikka hyviäkin laukauksia saatiin maalille. Ehkä maskin puuttuminen helpotti Virkiä-maalivahdin toimintaa. Ei onnistunut vastustajakaan erän puolivälin ylivoimallaan Ryhdin puolustaessa sen verran tehokkaasti. Kumpikin pyrki pelaamaan oikeaoppista jääkiekkoa ja välillä siinä onnistuivatkin melko hyvin, mutta maalit tuntuivat olevan lujassa. Ajassa 18.33 vieraat kuitenkin onnistuivat, kun kiekko pienestä kulmasta löysi jostain tiensä maalin perukoille. Oikea säkämaali, jollaisia Ryhdille ei jostain syystä synny juuri koskaan. Tauolle 0-1 tilanteessa.

2.erä Ensimmäinen neljä minuuttia pelattiin täysin Virkiä-päädyssä, mutta kun tulosta ei tullut, teki vastustaja erän ensimmäisestä hyökkäyksestään 0-2. Laukaus kimposi Ryhti-maalivahti Anssi Ojanperän patjoista (kuinkas ollakaan) suoraan vastustajan lapaan, mistä oli helppo viimeistellä. Virkiän 0-3 osuma ei enää ollut ”säkämaali”, sillä sen läpi ottelun harrastama kova karvaus tuotti nyt tulosta, johon osana oli myös kotijoukkueen puolustuksen liian löysä peli. Virkiän neljän kentällisen vauhti alkoi myös väkisinkin näkyä, niin sen itsensä, kuin myös Ryhdin otteissa. Vaikea sanoa olivatko vieraat jo tyytyväisiä kolmen maalin johtoon, mutta erän puolivälissä kotijoukkue nielaisi jonkinlaisen energiapillerin ja tulosta alkoi syntyä. Kunto näyttää Ryhdillä olevan kuitenkin kohdallaan, vaikka useampi pelaaja joutuu vetämään välillä joka toistakin vaihtoa. Ajassa 32.12 kavennus 1-3:een syntyi mahtavan karvauksen seurauksena ja Deniss Martjussovin (Lazebniks-Havuluoto) veto oli näyttävä. Nyt peli kulki ja minuutti ennen taukoa Raimo Laitila karkasi Martjusovsin avauksesta. ”Raipe” rauhalliseen tapaansa odotti, kunnes Petteri Hanka pelasi itsensä vapaaksi ja viimeisteli 2-3. Komea Maali.

3.erä Ryhti pääsi aloittamaan erän ylivoimalla ja nyt oli tilaisuus tasoitukseen. Pakka oli nyt kuitenkin sekaisin ja jo puolen minuutin kuluttua otettiin itse rangaistus. Tasavajaalla Virkiä oli parempi ja meni 2-4 johtoon. Loppuiko kotijoukkueelta kuitenkin kunto, kun vierasmaalinjälkeen Ryhti otti peräkkäin kolme rangaistusta ja Virkiä rankaisi kahden miehen ylivoimalla 2-5. Tunteetkin nousivat välillä lievästi pintaan ja kolmessa minuutissa joukkueet ottivat viisi rangaistusta. Ryhdin Raimo Laitila (Lazebniks) herätteli vielä kotiyleisön toiveita ajassa 54.47 kaventaen kahden ylivoimalla 3-5:een. Lopun viisi minuuttia Virkiä kulutti vaan aikaa ja kaikki alkoivat jo uskoa, että tämä oli tässä. Ryhdille tappiosta huolimatta arvosana hyvä.

R. Louhela