Ryhti on naarannut kovan luokan vahvistuksen alkavan kauden puolustukseensa, kun Janne Pirttimäki, 29, palaa kasvattajaseuraansa! Viimeksi kaudella 15-16 Kurikassa kiekkoillut Pirttimäki on edustanut urallaan Ryhdin lisäksi SoKia, IPK:ta, S-Kiekkoa sekä viimeisimpänä JHT:ta. Repusta löytyy kokemusta Mestiksestä 25 ottelun verran ja Suomi-Sarjasta 194 ottelua. Janne on kuulunut viimeiset kolme kautta JHT:n kapteenistoon, eli Ryhti saa pelillisten avujen lisäksi johtajuutta sekä kentälle että pukukoppiinkin.
Valmentaja Ari Kiviniemi on innoissaan kovan luokan paluumuuttajasta. "Hienoa saada oma kasvatti takaisin Ryhtipaitaan. Janne tuo hyvää kiekollista osaamista meidän puolustukseen. Jannelle onkin luvassa suuri rooli meidän joukkueessa ja vastuuta tulee varmasti niin yli- kuin alivoimallakin. Janne on myös jo kokenut pelaaja ja sitä kautta hän pystyy auttamaan joukkuetta, sekä tuo hyvää johtajuutta joukkueen arkeen."
Pirttimäki itse kommentoi paluuta Ryhtiin seuraavasti: ”Opiskelupaikan myötä tarjoutui mahdollisuus pelata vielä kiekkoa Kurikassa. Vaihtoehtoja oli tarjolla, mutta Ryhdin kanssa oltiin samoilla linjoilla arjesta, ajankäytöstä ja peliasioista. Olen kuullut ja nähnyt, että Kurikassa on menty eteenpäin joka osa-alueella. Pelaajien urheilullisuus ja tavat toimia arjessa ovat parantuneet ja paranevat entisestään tulevalle kaudelle.
19.03.2025 20.30 | Ryhti päätti kautensa pronssimitalit kaulassa |
10.03.2025 10.42 | Välierien otteluraportit |
02.03.2025 19.13 | Ryhti voitti puolivälieräsarjansa |
24.02.2025 08.23 | Ryhti voitti 2-divisioonan runkosarjan, jatkoaikatappio JPK:lle |
17.02.2025 09.08 | Ryhti peittosi IFK Lepplaxin maalikarkeloissa |
10.02.2025 13.17 | Ryhdiltä jämäkkä suoritus IKK:ta vastaan |