Lehtinen ja Hilli jatkaa kasvattajaseurassaan!
EdustusJulkaistu: 19.06.2024 11.00

Lehtinen ja Hilli jatkaa kasvattajaseurassaan!

Ryhti on solminut jatkosopimukset omien kasvattien Santeri Lehtisen sekä Anttoni Hillin kanssa. 23-vuotiaat Jalasjärveltä kotoisin olevat velikullat ovat kulkeneet juniorijoukkueet samaa matkaa ja miesten joukkueissa tiet kohtasivat toissa kaudella, kun Hilli palasi Ryhtiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Molempien herrojen viime kautta varjostivat loukkaantumiset, joten syksyllä nähdään varmasti kaksi hyvin nälkäistä ja näytönhaluista pelimiestä Timber-hallilla! Hyökkääjä Lehtinen on debytoinut Ryhdin edustusjoukkueessa jo kaudella 17-18 ja ottelujakin on kertynyt 82 kappaletta, joissa hän on tehnyt pisteet 10+10=20. "Sane" on kuitenkin vahvimmillaan kaukalossa kamppailutilanteissa ja vastustajan paineistuksessa sekä karvauspelaamisessa. Puolustaja Hilli sen sijaan debytoi kautta myöhemmin 18-19 ja otteluja on sen jälkeen kertynyt 44, tehoin 2+7=9. Puolustajan tontilla pelaava Hilli on hyvä luistelija ja puolustuspään erikoismies.

Päävalmentaja Lehto kommentoi Jalasjärven jätkien sopimuksia:

- Santerin sopimus on loistava juttu! Työnteko ja sietäminen on tällä kaverilla kyllä ihan tapissa. Tämä hyökkkääjä menee kyllä joka paikkaan missä tarvitaan vastustajan ahtaalle laittoa tai taistella puolustuspelaamisella voittoa joukkueelle. Repusta löytyy myös fyysisyyttä ja taitoa luoda maalipainetta ja myöskin tehdä niitä.

- Loistavaa, että Anttoni saatiin kiinnitettyä jo hyvissä ajoin. Tämä terävästi liikkuva pakki tuo leveyttä meidän alakertaan. Puolustuspelaamisessa kaveri on omilla vahvuuksillaan ja varsinkin alivoimalla Anttoni on tehnyt loistavaa työtä ja on omalla toiminnallaan edesauttanut joukkuetta pelaamaan voitosta.

Pelaajat itse kommentoivat jatkosopimuksiaan seuraavasti:

Lehtinen: Moni pelaaja on jo tuonut esille viime kaudesta jääneen pienen pettymyksen ja sama asia se on itselläkin mielessä, päätyyn mennään ensi keväänä! Itsellä oli vähän loukkaantumista kaudella enkä muutenkaan voi sanoa olleeni tyytyväinen omaan pelaamiseen. Joten kesä treenataan täysiä ja sama meno jatkuu kun päästään jäälle!

Hilli: Hyvillä fiiliksillä jatkan tässä mahtavassa porukassa! Viime kaudetsa jäi nälkää tulevaa kautta ajatellen, joten nyt vaan kesä kovaa reeniä! Toivottavasti saadaan paljon yleisöä pitämään ääntä halliin!

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi