Aleksi toi Ryhdille SM-hopeaa.
Kamppailu-urheiluJulkaistu: 07.05.2024 18.16

Aleksi toi Ryhdille SM-hopeaa.

Ryhdin Aleksi Naamanka otteli alle 75-kiloisten K1-sarjassa Espoon junioreitten SM-kisoissa 20. huhtikuuta. Hopea olisi tullut periaatteessa pokkaamalla, sillä otteluja oli vain yksi, mutta tapa, jolla ryhtiläinen taisteli SM-hopeaa, ei jättänyt yleisöäkään kylmäksi.

– Jarkon (= Syrjälä) kanssa sovittiin, että lähden matsiin kovalla paineella. Että tila pois kaverilta ja kovaa päälle, Aleksi kertaa.

Tämä yllätti Tuusula Fighter Clubin Onni Sivenin ja monen muun Espoossa. Aleksi vei ensimmäisen erän pistein 2-1 junioreitten Suomen mestarilta ja taisteli hyvin vielä toisenkin erän. Kolmannessa erässä alkoi väsymys painaa.

– Se meni niin sanotusti yhteen päähän, mutta oli siinä Sivenikin väsynyt. Aika paljon meni halailuksi häneltäkin, Aleksi kuvaili.

– Joo, ei ollut lähelläkään rökäletappiota, mutta selviytymismoodissa mentiin se kolmas erä, valmentaja Jarkko Syrjälä täsmentää vierestä.

Lahjakas ja sitoutunut seinäjokelaisnuori liittyi Ryhdin kamppailuun viime syksynä, kun karatea harrastava Aleksi halusi päästä kunnolla ottelemaan. Seinäjoelta hänet ohjasi Kurikkaan Markku Kuusisto.

Potkunyrkkeilyyn häntä on valmentanut Jake Syrjälän lisäksi muun muassa harjoituksia laatinut Jouni Kotiranta.

Sitoutumisesta kertoo sekin, että 17-vuotias Aleksi kulki 30 asteen pakkasessa mopoautolla Kurikkaan treeneihin. Päällä oli pilkkihaalarit ja päässä karvareuhka, kun mopedin lämmitys ei enää toiminut.

Jutun uutislähteenä toimi Kurikka-lehti https://www.kurikka-lehti.fi/

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi