Ryhdin P-14 sijoittui futsal sarjassa kolmanneksi.
Julkaistu: 06.03.2019 00.00

Ryhdin P-14 sijoittui futsal sarjassa kolmanneksi.

Ryhdin jalkapalloilijat ikäluokassa P 15 sijoittuivat kolmanneksi Vaasan piirin futsal-sarjassa kuluvana talvena. Futsalia pelataan turnausmuotoisena ja kausi sisälsi 4 turnausta, joista ensimmäinen pelattiin joulukuun alussa kotiturnauksena monitoimikeskuksella. Kotiturnauksesta pojat saalistivat kolmesta pelistä voiton, tasapelin ja tappion. Joulukuun lopulla Alahärmässä pojat korjasivat voitot molemmista turnauspeleistä kaataen sekä Soinin pallon että Alahärmän kisan joukkueet. Tammikuussa Seinäjoella pelatusta turnauksesta oli kotiintuomisina hieman vaatimattomampi tulos tappiolla ja tasapelillä. Mutta tasapeliin johtaneessa ottelussa pojat osoittivat jälleen kerran kykynsä nousta tappioasemasta tasalukemiin, joka osoittaa joukkeen yrityksen kantaneen tuloksellisesti viimeiseen pillin vihellykseen saakka. Helmikuun alussa pelattiin viimeinen turnaus Vaasassa jossa kaatui sekä FC Kiisto Vaasasta että Alahärmän kisa. Tappion joukkue kärsi vain Soinin pallolle, joka oli koonnut rivinsä ja pelasi nousujohteisesti. Näin ollen Ryhdin sijoitus sarjassa oli 10 pelatun sarjapelin jälkeen kolmas 5 voitolla, 2 tasapelillä ja 3 tappiolla. Sarjassa pelasi 6 joukkuetta.

Ryhdin nuori futsaljoukkue koostuu pojista ikäluokissa 04, 05 ja 06 ikävuodet. Kulunut talvi oli joukuueelle 3 futsalsarjassa. Futsal on erinomainen talvilaji jalkapalloilijoille. Pienpelin ja tekniikan kehittäminen voi näin jatkua katkeamattomana läpi vuoden. Lisäksi pelaaminen ja joukkueen toiminta jatkuu kesän jälkeen tiivinä. Tästä osoituksena Ryhdin futsaljoukkueen aktiivinen ja innokas harjoittelu koko talven jatkuen harjoituksina vielä pitkälle kevääseen. Kauden päätteeksi täytyy vielä kiittää erityisesti joukkueen mukana kulkeneita vanhempien ja huoltajien joukkuetta, joiden kannustus siivitti poikia pelistä toiseen.

Joukkueessa pelasi: Matias Kataja, Frans Mäki-Jyllilä, Juha Luoma, Samuel Hautala, Petteri Virolainen, Ville Mäki-Korpela, Sameli Rinta-Nikkola, Matias Heikkilä, Jonne Leppinen, Milen Remes, Panu Mäkynen, Lauri Syrjälä, Samu Varin ja Otto Haataja.

Valmennuksesta vastasi Kai Hautala, Topi Luoma ja joukkueenjohtajana toimi Riikka Pihlaja.

Seuran uusimmat

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi