27
MAR
15.00
Miesten 5-div, Miesten 5-div

Ryhti - FCB  3 - 3

Kaskinen

Raportin kirjoittaminen on selvästi ollut allekirjoittaneelle taas erittäin tuskaista, koska on mennyt parikin kuukautta ilman kirjoitusta.

Kaskisen peliin lähdettiin hieman ohuella rosterilla monien yhteensattumien kautta. Kahden tasaisen joukkueen väännössä olisi ollut tärkeää saada mahdollisimman laajalti pelaajat paikalle. Tällöin olisi myös tämän Ryhdin ikämiesosaston helpompi varautua peliin, kun jalat ja kunto kestäisivät pidempään. Ensimmäinen erä tahkottiin maalittomana ja toisen erän alussa Ryhti heilutteli maaliverkkoja ensimmäisenä. Vastustaja otti kuitenkin takamatkalta nopeutta ja siirtyi erän aikana 2-1 johtoon. Kolmas erä alkoi toisen erän tapaan Ryhdin maalilla jo 14 sekunnin päästä. Molempien tehdessä erän aikana vielä yhden maalin tasapeli 3-3 jäi lopputulokseksi. Ryhti nousi hienosti kaksi kertaa tappioasemasta rinnalle. Harmittavasti kuitenkaan ohi ei päästy.

Pelin parhaana palkittiin oikeutetusti Jari Nieminen

Tilastot

3 - 3

FCB
0 - 01 - 22 - 1
15'MaaliTuomisto Jukka
15'MaalisyöttöSairanen Antti
28'Jäähy 2minOjanpää Tommi
30'MaaliNieminen Jari
30'MaalisyöttöHirvilammi Jarkko
34'Jäähy 2minHirvilammi Jarkko
42'MaaliTuomisto Jukka
42'MaalisyöttöNieminen Jari

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi