Kisaan lähtijälle
UintiJulkaistu: 10.02.2024 13.03

Kisaan lähtijälle

Päivä koostuu verryttelystä tiettyyn aikaan ennen varsinaisen kilpailujakson alkua. Verran jälkeen puet kuivaa päälle. Tässä vaiheessa on hyvä syödä jotain, ettei energiat pääse laskemaan liikaa. Omaa starttia odotellessa voit liikkua uimahallissa ja tehdä tuttavuutta muiden uimareiden kanssa. Sovit valmentajan tai vanhempiesi kanssa, mihin aikaan palaat ja valmistaudut keräilyyn. Keräilyssä kerätään erät ja järjestetään ratajärjestykseen, samalla varmistetaan jokaisen uimarin oma startti paikka. Tässä vaiheessa jäät oman eräsi kanssa odottelemaan järjestäjän ohjeita, vanhemmat ja valmentajat palaavat katsomoon. Keräilyjä on yleensä 2 – 4 ja paikkojen välillä siirrytään ohjeiden mukaan. Keräilyn paikat katsotaan verryttelyaikana. Jos päivässä on sellainen tauko, että on mahdollista mennä porukalla syömään se voidaan tehdä tai käydään syömässä kisan jälkeen.

Ota mukaan

  • -jotain proteiinia ja hiilihydraattia sisältävää evästä syötäväksi verran jälkeen ja starttien väliin ettei energiat pääse laskemaan liikaa. (voileipä, jogurtti, maitopohjainen juoma tms., myös hedelmä on hyvä lisä)
  • -vaihtovaatteet, verran jälkeen ja starttien välissä on hyvä laittaa kuivaa ja lämmintä päälle.
  • -läpsyt tai sisäkengät, uimahallin lattia on yleensä kylmä. Tällä vähennetään kramppien mahdollisuutta.
  • -2 uikkarit ( huom nuorten uimareiden asusääntö) jos on, 2 pyyheliinaa


Aikataulun ja kisaseurannan löydät osoitteesta https://livetiming.fi/

Yleinen ohje Suomen Uimaliiton uima-asusäännöstä

  • -https://d2t6wyhz55tig8.cloudfront.net/assets/files/14761/uima-asu_rajoite.pdf
  • -
    Suomen Uimaliiton alaisissa kilpailuissa saa FINA:n hyväksymien asujen lisäksi toistaiseksi käyttää niin sanottuja perinteisiä uima-asuja (briefs/traditional) eli kangasuima-asuja, joilla ei selvästikään tavoitella uimarin suoritusta parantavaa vaikutusta.
  • -
    FINA:n listalla olevien asujen lisäksi Suomen Uimaliiton alaisissa kilpailuissa hyväksytään siis alla olevat tunnusmerkit täyttävät uima-asut:
  • -
    • Miesten uima-asu ei saa yltää navan yläpuolelle, tai polven alapuolelle
    • Naisten uima-asu ei saa peittää koko selkää tai hartioita, tai yltää polven alapuolelle
    • Miesten uima-asun tulee olla yksiosainen, naisilla yksi- tai kaksiosainen
    • Uima-asun materiaalin on oltava ohutta, joustavaa ja vettä läpäisevää tekstiilikangasta.
    • Uima-asussa ei saa olla vetoketjuja tai muunlaisia kiinnitysmekanismeja
  • -Poikkeuksena yleiseen ohjeeseen on, että nuorilla uimareilla (pojat 13 vuotta ja sitä nuoremmat sekä tytöt 12 vuotta ja sitä nuoremmat) uima-asun lahkeen pituus ei saa yltää reiden puolivälin alapuolelle. Rajoitus on voimassa kaikissa kilpailuissa riippumatta kilpailun tai yksittäisen lajin ikäsarjasta. Uimarin ikä määritellään kunkin vuoden viimeisen päivän perusteella.
  • -
    Lisäys kauden 2021-2022 alussa 1.8.2021:
    Sallitaan nuorten teknisten uima-asujen käyttö kilpailuissa T-12 ja P-13 sarjoissa uuden kauden alkaessa elokuun 1. päivästä lukien.


Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi