Ryhdin lentopallo naiset nousi ylempään jatkosarjaan ensi kaudeksi.
Julkaistu: 01.04.2019 00.00

Ryhdin lentopallo naiset nousi ylempään jatkosarjaan ensi kaudeksi.

Hieno kausi sai arvoisensa päätöksen – Ryhti nousi ylempään jatkosarjaan

Nurmon Jymy 2 – Kurikan Ryhti 1
0 – 3 (15-25, 10-25, 15-25)

Ryhdin lentopallonaiset lähtivät lauantai-iltana Nurmoon toivoen, että kyseessä olisi kauden viimeinen ottelu. Ryhdin mahdollinen voitto päättäisi molempien joukkueiden kauden, ja Ryhti nousisi suoraan ylempään jatkosarjaan ensi syksyksi. Häviö taas tietäisi 1-1 tasatilannetta ja sunnuntaille kolmatta ratkaisevaa ottelua, mutta tätä ei varmasti kukaan kurikkalainen halunnut. Tavoitteena oli hoitaa homma puhtaasti kotiin, ja laittaa kaikki piilevätkin kyvyt peliin. Kaikkien onneksi korkeanpaikan-leiriltä kotiutuneet Huhtanen ja Keljo olivat jälleen mukana laittamassa pelipaidat ylleen ja lähes koko joukkue oli ehjänä matkassa.

Kuten muutamissa otteluissa aiemminkin, Ryhdin alkua varjosti jännitys. Ensimmäisen erän alussa kurikkalaiset luultavasti unohtivat hengittää, ja se luonnollisesti vaikeuttaa urheilua. Nurmo johti erää jopa 6-2, jolloin Ryhdin valmentaja laittoi hommalle stopin ottamalla aikalisän. Tämän jälkeen Jenniina Keljo muutti koko pelin suunnan takomalla kolme palloa perä jälkeen suoraan Jymyn kenttään. Tilanne tasoittui hetkessä ollen 7-7, ja Ryhti oli vasta pääsemässä vauhtiin. Seuraavana vastuun otti erinomaisesti yleispelaajan paikalla vaikuttanut Mira Nygård, jonka hyökkäyksille eivät jymyläiset mahtaneet mitään. Mira survoi palloa molemmista laidoista ja lisäksi syötti uskomattomia syöttöputkia, joiden avulla Ryhti pääsi kauas karkuun. Ensimmäinen erä Ryhdille 25-15.

Toiseen erään Ryhti lähti itsevarmana, eikä asennetta Nurmoltakaan tunnetusti puuttunut. Tulosta teki kuitenkin ainoastaan vierasjoukkue, eikä Jymy saanut aikaiseksi kuin virheitä. Jännitystä ei tässä erässä enää nähty, vaan Ryhti vei ottelua selkeästi ja tasokkaasti näyttäen kauden parastaan. Nurmon tasokkain oli ehdottomasti ottelun tuomari, joka hoiti homman kyllä viimeisen päälle laadukkaasti ja tasavertaisesti. Jymyn yritys ei riittänyt, kun Ryhti haki palloa mistä milloinkin, välillä jopa katsomosta. Ainoastaan pieni halli tuotti välillä vaikeuksia, kun Ryhdin pelaajien tielle tulivat seinät. Tasokasta liberopeliä toteutti tänäänkin Eveliina Salo, joka todella laittoi koko kropan likoon. Toinen erä enemmän kuin selkeästi punapaidoille 25-10.

Kolmannesta erästä ei tarvinnut enää kuin nauttia. Tasoa ei kuitenkaan missään nimessä laskettu, vaan loputkin tehot laitettiin peliin. Passari Maria Fors heitti passit millilleen, eikä sen jälkeen tarvinnut kuin antaa kättä. Sara Rantamäki hakkasi palloa Jymyn kumpaankin takanurkkaan ja kerran jopa päin Nurmon valmentajaa (pienten keskustelun perusteella teon takana ei kuitenkaan ollut mitään henkilökohtaista). Yksi lyönti meinasi mennä yli rajaviivan, mutta tähänkin Nurmon pelaaja laittoi jalan eteen, joten siitäkin lyönnistä piste kurikkaan. Kolmas erä Ryhdille 25-15, ja viimeinen jatkosarjan ottelu puhtaasti kotiin 3-0. Nurmo sai koko ottelun aikana ainoastaan yhdeksän pistettä Ryhdin tekemistä virheistä, mikä on harvinaisen vähän. Ei jäänyt jossiteltavaa siitä, kumpi joukkue kuuluu ylempään jatkosarjaan.

Jestas sentään miten hieno kausi! 24 ottelua, joista 21 puhdasta voittoa. Ryhti pystyi parhaimpaansa vielä kauden viimeisessä pelissä, ja se nostaa joukkueen suoraan ylempään jatkosarjaan ensi syksyksi. Miten tähän pystyttiin, johtuu varmasti joukkueen pelaajien tasaisuudesta ja vuosien kokemuksesta. Paikattiin toisiamme tarpeen vaatiessa ja jokainen otti vastuuta silloin kuin piti. Vaikeuksia koettiin loukkaantumisten merkeissä, mutta niistäkin selvittiin joukkueena. Vielä loppuun muutama tärkeä taho, keitä ilman ei oltaisi tässä; Valmentaja Heikki Rantamäki, joukkueenjohtaja Johanna Mäki-Äijälä, sponsorit, tuomarit, rajatuomarit, kirjurit, lipunmyyjät, kuuluttajat, ihanat pallotytöt, kotiväki, kannustajat läheltä ja kaukaa, sekä maailman paras seura; Kurikan Ryhti. Yksi sana riittäköön sen suuressa merkityksessään; Kiitos??

Seuran uusimmat

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi