Ryhdille kaksi tappiota.
Julkaistu: 17.03.2022 13.30

Ryhdille kaksi tappiota.

Sarjakärki Virkiä rankaisi Ryhtiä virheistä.

KuRy-Virkiä2-7 (1-4,1-3,0-0)

Ryhti sai lauantaina vieraita Lapualta, kun sarjakärki ja Suomi-sarja karsintoihin matkaava Virkiä luisteli vastakkaiseen päätyyn. Vastustaja oli kova ja se tiedettiin jo ennakkoon.

Kotijoukkue oli ihan kelvollisesti pelin alussa mukana. Syöttöjen kanssa oli jokseenkin pientä ongelmaa, ne eivät vain oikein löytäneet oikeita lapoja. Vieraat kun taas saivat ne niin sanotusti napsumaan kohdalleen. Kotijoukkue kuitenkin aloitti hienosti maalinteon. Santeri Lehtinen riisti kiekon hyökkäyssinisellä ja laukoi maalia kohti terävästi. Oliver Sundström oli tilanteessa kartalla ja iski irtokiekon sisään ja Ryhti 1-0 johtoon. Tasan minuutti tästä ja vieraat tasoittivat pienen pyörityksen jälkeen. Kotijoukkueella oli omat hetkensä ja päästiin yrittämään johto osuman värkkäämistä myös ylivoimalla. Tosin tällä kertaa oli tuloksena Virkiän johto osuma alivoimalla. Vieraat tekaisivat vielä loppuerän aikana pari osumaa ja tauolle siirryttiin 1-4 lukemista. Vaikka vieraat peliä ja kiekkoa hallitsivatkin selkeästi erässä niin pahimmat tilanteet tulivat nyt kyllä enemmänkin Ryhdin omista virheistä.

Toiseen erään Virkiä tuli todella terävästi ja ajassa 20.40 valotaululle 1-5 lukemat. Hetkeä myöhemmin pääsivät molemmat joukkueet kokeilemaan ylivoiman toimivuutta mutta tuloksena puhdas nolla. Vieraat iskivät kuitenkin pinehkön merkkausvirheen avittamana ottelun kuudennen osumansa. Ryhti kuitenkin taisteli edelleen miehekkäästi. Pelikellossa oli reilut 27 minuuttia kun Ryhti kavensi. Virkiän päädyssä käytiin melkoiset kalpa miekkailut ja voittajan taistelusta selvisi Ryhti. Kovan väännön seurauksena kiekko saatiin maalin edustalle josta sen lopulta nuottaan iski ikitaistelija Mikko Kojola (Teini, Yli-Hannuksela). Erän puolenvälin jälkeen kotijoukkue pääsi vielä ylivoimalle ja kas kummaa vieraat maalasivat Joel Sundin päivän toisella alivoimaosumalla. Tauolle 2-7 tilanteesta.

Kolmas erä lähti tasaisissa merkeissä ja lukemien puolesta se myös oli sitä, päättyen 0-0. Nyt oli kuitenkin nähtävillä ettei vieraat enää päässee niinkään hyville maalinteko paikoille. Varsinkin Ryhdin puolustuspelaaminen parantui huomattavasti mikä on hyvä merkki kauden tärkeisiin peleihin. Parasta Ryhtiä nähtiin tässä ottelussa alivoimalla, se oli juuri halutunlaista ja tehokasta. Virkiän tasoista joukkuetta vastaan ei vain ole varaa virheisiin ja se näkyi tänään tulostaululla. Pelissä oli kuitenkin paljon hyviä asioita, joita viedään mukaan loppu kauden otteluihin.

AK

Ryhti taipui loppumetreillä

KuRy – IK Kronan 5-7 (3-1,1-3,1-3)

Ryhti sai Rautaliigan runkosarjan viimeisessä kotiottelussa vieraakseen toisen häntäpään joukkueen: IK Kronanin Kruunupyystä. Kauden aiemman kohtaamisen Ryhti oli voittanut niukasti jatkoajalla, joten ennakkoon tiukkaa vääntöä oli luvassa.

1.erä Ryhti aloitti ottelun vallan mainiosti. Luistelu ja karvaus oli tosi aktiivista ja kiekko pyöri pääasiassa vastustajan puolustusalueella. Ehkä liiankin innokkuuden seurauksena Ryhti otti heti ensi minuuteilla kaksi rangaistusta selvittäen ensimmäisen melko helposti ja toisen rangaistuksen aikana Joni Muikku riisti kiekon IKK-puolustuskelta tehden alivoimalla Ryhdille 1-0. Kuitenkin vielä käynnissä olevan toisen rangaistuksen aikana vieraiden Tomi Sippola tasoitti riparista 1-1:een, joten se kirjattiin ylivoimamaaliksi. Peli oli kuitenkin hyvin Ryhdin hallinnassa ja melko pian hyvän liikkeen päätteeksi Jukka Saikkonen (Siekkinen-P.Hanka) laukoi kotijoukkueen 2-1 johtoon. Tarkat tuomarit passittivat Kruunupyyn Högnäsin rangaistusaitioon ja todella kauniin kuvion päätteeksi Joni Muikku viimeisteli 3-1 Jukka Saikkosen ja Tomi Siekkisen esityöstä. Ryhdin peli oli pirteää ja miellyttävää seurata ja tauolle mentiin siis 3-1 lukemissa.

2.erä Toinen erä ei alkanut Ryhdin osalta niin hyvin mitä ensimmäinen. Uskallan taas olla eri mieltä tuomareiden kanssa koukkaamisesta, mistä J-P Luukkainen passitettiin istumaan väärälle puolelle kaukaloa. Kruunupyyn parhaimmistoon kuulunut Jarkko Anttila kavensi välittömästi ylivoimalla 3-2:een. Ryhdin ollessa vielä täysin unessa Simon Snåre tasoitti vain puoli minuuttia myöhemmin 3-3:een. Kiekko lipsahti yllättävän helposti kotijoukkueen maalin perukoille, mutta näitähän sattuu isoimmillakin kentillä. Vastaavasti ajassa 25.04 Santeri Lehtisen (Lehto-Karppinen) ”luru” löysi tiensä Kruunupyy-maaliin, jolloin 4-3 syttyi valotaululle. Ryhti käväisi jo neljännen kerran jäähyaitiossa, mutta selvitti alivoiman nytkin ihailtavan hyvin. Mutta kun kerran vuoroin vieraissa mentiin, niin Kruunupyyn Jonas Hässjebacka tietysti tasoitti 4-4:ään. Ja vielä ennen taukoa Ryhti otti jo viidennen rangaistuksensa, josta kyllä siitäkin selvittiin takaiskuitta. Tasoissa siis kolmanteen erään.

3.erä Se olikin sitten kotijoukkueelta tuskien taivalta. Jostain syystä niin hyvä ensimmäisen erän ”tatsi” oli tipotiessään ja tehtiin välillä täysin ihmeellisiäkin ratkaisuja. Tosin hetkittäin kun peli kulki oli se aivan mallikelpoista, mutta heti seuraavassa vaihdossa jotain, mitä ainakaan minä en ymmärtänyt. Se hyvä hetki tuli vielä ajassa 42.02 kun Mikko Kojola (Hakamäki-Teini) vei kotijoukkueen 5-4 johtoon. Nyt taisteltiin kymmenisen minuuttia puolin ja toisin, jos ei verisesti, niin ainakin tosissaan. En käsitä mitä sitten yht´äkkiä tapahtui? Pelin ollessa hienokseltaan Ryhdin hallussa, käväisi Kronan tekemässä yhdeksässä sekunnissa kaksi maalia 5-5 ja 5-6!? Aikaahan oli vielä seitsemän minuuttia, josta Ryhti sai pelata ylivoimallakin kaksi ja korjata virheensä, mutta se kyllä ”ryssittiin” täysin ja Ryhdin ottaessa maalivahdin pois vieraat kruunasivat iltansa tyhjiin 5-7. Osaksi Ryhti kaatui myös rangaistuksiin, joita oli peräti 6x2min.

En tiedä muutettiinko systeemiä, vai mitä, mutta tuntui niin ikävältä katsoa, mitenkä ensimmäisen erän iloinen peli ja hallinta hiipui loppua kohden täysin, mutta sellaista on jääkiekko joskus. Ja jos nyt ei ihmeitä satu, niin ottelu oli todennäköisesti kauden viimeinen kotiottelu, mutta ollaan kuulolla. Kiitos katsojille, kannattajille ja sponsoreille, teidän ansiostanne tämä koronakausikin saatiin lopulta kunnialla päätökseen. KIITOS! Rainer Louhela

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi