Närpiön Kraftille jääkiekon Kurikka-lehti turnaus.
EdustusJulkaistu: 15.09.2021 18.33

Närpiön Kraftille jääkiekon Kurikka-lehti turnaus.

Viime lauantain neljän joukkueen harjoitusturnaus antoi kullekin viitteitä, missä mennään kaksi viikkoa ennen sarjan alkua.Kraft siis voitti, Hela-Kiekko Kauhavalta oli toinen, kotijoukkue Ryhti kolmas ja tällä kertaa jumboksi jätettiin Mäntän Kiekkopojat.

KuRy – He-Ki3-5 (2-1)

1erä. Ryhti loi heti hyviä tilanteita, mutta maalien viimeistely onnistui luvattoman huonosti. Etenkin ykköskenttä pyöritti tasakentällisin aivan kuin ylivoimalla, mutta tehottomasti sekin.Miltei ainoan tilanteen, minkä vastustaja sai, se käytti hyväkseen karaten Ryhdin puolustukselta 0-1 ajassa 9.33.Edelleen Ryhti kuitenkin hallitsi niin, että ottelusta näytti tulevan aivan läpihuutojuttu ja 11.23 Tino Karppinen tasoitti vihdoin 1-1:een.Ajassa 15.48 Joona Putkonen vei Ryhdin 2-1 johtoon ja nyt näytti jo paremmalta.Edelleen Ryhti hallitsi, eikä Hela-Kiekko juurikaan päässyt pois omasta päädystään, mutta tauolle kuitenkin vain 2-1 lukemissa.

2.eräHeti alkuun sattui Ryhdin puolustukselle viivavirhe ja taululle 2-2.Mitä tapahtui erätauolla, sillä ensimmäiseen erään verrattuna voimasuhteen kääntyivät täysin päälaelleen.Nyt Ryhti ei päässyt kontrolloidusti vieraiden päätyyn ollenkaan.He-Ki taas pelasi tosi viisaasti ja 15.35 se meni 2-3 johtoon.Ryhdin tulokkaan Sameli Hakolan tasoitus 3-3 (kiekko vitriiniin) näytti vielä piristävän kotijoukkuetta, mutta erän lopun kahden räikeän puolustusvirheen seurauksena vieraat myös rankaisivat kaksi kertaa kaunistellen 3-5 voiton.

Kraft – Kiepo12-1 (4-1)

KuRy – KiePo11-2 (5-0)

1.eräRyhti otti heti alussa ohjat käsiinsä ja KiePo oli täysin vastaantulija.Ehkä vastustajakin oli astetta heikompi, mutta nyt Ryhdin vauhti ja asennekin oli aivan toista luokkaa, mitä avauksessa.Tasatahtiin Ryhti laittoi taululle 5-0 lukemat.

2.eräKotijoukkkueen kuudennen 0-6 osuman jälkeen vieraatkin osuivat Kirill Bezuglovin toimesta 1-6.Myöhemmin samainen mies teki vielä vieraiden toisenkin osuman (2-8).Ensimmäisessä ottelussä vielä hieman ruosteessa olleet Ryhdin tamperelaisvahvistukset olivat nyt vauhdissa.Joni Muikku 2+5 ja Jani Lehtonen 4+0.Toki muitakin onnistujia oli, mutta tuossa tehokkaimmat. Loppusummerin soidessa taululla komeilivat 11-2 lukemat.

He-Ki – Kraft1-1 (1-0) VL 1-2

Kiepo – He-Ki2-9 (2-6)

KuRy – Kraft1-3 (0-0)

1.eräPaljon oli vielä pelissä ja Ryhdin täytyi nyt onnistua, jos mieli voittaa kotiturnaus.Kraft pääsi alussa ylivoimalle, jossa se tiedettiin vaaralliseksi.Ja vaikka se tiedettiin, niin turnauksen ylivoimaisesti paras pelaaja Arturs Kuzmenkovs murjoi väkisin 0-1.Ajassa 14.42 Kraft taituroi taululle jo 0-2 lukemat ja Ryhti oli ihmeissään.Sitten nähtiin illan komein osuma, kun Ryhti entiseen punakone tyyliin kavensi 1-2:een Jani Lehtosen toimesta.Kului kuitenkin vain minuutti ja em. Kuzmenkovs purjehti näyttävästi, vieden joukkueensa 1-3 johdossa tauolle.

2-eräRyhdillä oli ottelussa peräti seitsemän rangaistusta, jotka selvästi häiritsivät peluuttamista ja muutenkin rasittivat pelaajia.Vaikka Ryhti pelasikin suurimman osan erästä vajaalla, eivät vieraat enää maalitiliään kasvattaneet.Eipä silti Ryhtikään, joten ensimmäisen erän 1-3 jäi lopputulokseksi.

Lopputilanne: Kraft 8p.He-Ki 7p.KuRy 3p.KiePo op.

Kovin oli hakusessa vielä Ryhdin kuviot, mutta kaipa harjoitusturnaus antoi sen mitä sieltä haettiinkin.Pari viikkoa on vielä aikaa hioa kuvioita, sillä sarja alkaa Ryhdin osalta kotiottelulla Lapuan Virkiää vastaan 25.9.2021 klo.17.00.Nähdään hallilla

.Rainer Louhela