
Highstick - KuRy 7-3 (2-2, 3-1, 2-0)
Lauantaina Rannan bussi suuntasi Pietarsaareen, jossa illan ottelussa mittelivät Highsticks HT ja Ryhti. Ottelu oli melko vauhdikas ja kotijoukkue Highsticks kunnostautui Ryhtiä paremmin maalinteossa.
Ryhti voitti aloituskiekon ja painoi pelin Highsticksin päätyy. Ville Niemi syötti kiekon B-pisteelle Akseli Lehdolle, joka siirsi kiekon aloituspisteiden väliin. Tino Karppinen otti pelivälineen haltuun ja iski Hirvimiehistön avausmaalin, kun ottelua oli pelattu vain 16 sekuntia.
Viisi minuuttia myöhemmin Higsticks kuitenkin pääsi tasoittamaan tilanteeksi 1-1. Pari minuuttia myöhemmin kiekko hukkui Ryhdiltä hyökkäysalueen siniviivalla ja kotijoukkue siirtyi 2-1-johtoon.
Avauserän lopussa kotijoukkueelle tuomittiin rangaistus ja Ryhti pääsi ylivoimalle. Valtteri Vähäkainu syötti siniviivalta aloituspisteelle. Niemi siirsi sen aloituspisteiden väliin, josta Lehto laukoi tasoitusosuman 2-2 juuri ennen erätaukoa.
Toisen erän puolivälissä hirvimiehistö siirtyi 2-3-johtoon. Veeti Mansikkaharju ja Niemi kamppailivat kiekon puolustuspäädyssä keskialueelle. Iiro Halme karkasi syökkäykseen ja iski Ryhdin johtomaalin.
Toista erää sävyttivät rangaistukset. Pian Ryhti joutuikin kahdesti pelaamaan alivoimaa. Kotijoukkue hyödynsi kummankin erikoistilanteen siirtyen 3-4-johtoon. Erän lopussa kotijoukkue pääsi vielä kerran hyökkäykseen ja lisäsi johtoaan.
Päätöserän puolivälissä kotijoukkue pääsi hyökkäämään ja onnistui siirtymään 6-3-johtoon.
Erän loppupuoliskolla hirvimiehistö yrittikavennusosumaa vimmatusti sekä tasakentällisin että ilman maalivahtia kuudella kentääpelaajalla. Aivan ottelun lopussa Highsticks viimeisteli loppulukemiksi 7-3.
Ryhdin maalilla Oskari Vainionpää venyi kiekon eteen 41 kertaa.
“Saatiin vieraspelille loistava alku nopealla maalilla ja pari ekaa erää tahkottiin tasaisissa merkeissä. Vastustaja pääsi parilla ylivoimamaalilla etumatkalle, jota ei sitten saatu enää tällä kertaa kurottua kiinni”, kertasi Ryhdin rosteriin paluun tehnyt Juuso Teini.
“Oskari piti tolppien välissä meidät hyvin mukana pelissä, mutta ei valitettavasti saatu lyötyä kiekkoa verkon perukoolle toisessa päässä. Uusi mato koukkuun ja perjantaina Alavudelle!”, Teini pohti.
“Iso kaukalo ja kova joukkue vastassa, lisäksi panoksena pleijareiden lähtösijoitukset.
Siinä oli pelin panos”, kertoi päävalmentaja Ilari Lehto.
“Peli oli oikeastaan kokonaisuudessaan tasaista vääntöä, vaikkakin numerot tylyt ovat meitä kohtaan. Vastustaja käänti nopeasti peliä ja tätä saatiinkin ottelun vanhetessa tilkittyä.“
“Toisen erän jäähyt käänsivät peliä vastustajalle. Vaikka kolmannessa erässä lyötiin vielä vaste kovaksi, oli etumatka nyt liikaa tämän tasoista joukkuetta vastaan”, Lehto pohti.
“Puolustusvalmius, reagointi pelitilanneroolien sisällä ja kovuus omalla maalintekoalueella oli välillä hakusessa. Liian helpolla meille tehdään välillä maaleja ja keskittyminen välillä herpaantuu näissä kohdin”, Lehto harmitteli.
“Tahto ja yrittäminen oli joukkueella hyvää. Nyt vain kohti ensi viikonloppua”, Lehto sanoi suunnaten katseensa ensi viikonlopun tuplapeleihin.
Kuva: Pasi Palo
Teksti: Jarkko Niemi
| 02.02.2026 23.15 | Ryhdille tappio vieraspelistä Pietarsaaressa |
| 27.01.2026 09.22 | Juuso Teini palaa hirvipaitaan |
| 26.01.2026 01.59 | MIF oli Ryhtia vahvempi paikalliskamppailussa |
| 19.01.2026 12.13 | Ryhti voitti paikallisderbyn |
| 11.01.2026 23.50 | Ryhti kylvetti JPK:n |
| 05.01.2026 01.24 | Ryhdille niukka tappio vuoden avausottelussa |