Jaosto etsii lisää tekijöitä keväälle 2022
Julkaistu: 03.01.2022 20.37

Jaosto etsii lisää tekijöitä keväälle 2022

Haluaisitko sinä olla mukana mahdollistamassa lasten ja nuorten urheilutoimintaa tai kaipaatko arkeesi uutta harrastusta, yhteisöllisyyttä mukavien ihmisten parissa? Jotain, jossa voisi oppia uutta, antaa omaa osaamistaan ja aikaansa toimintaan, jossa taatusti pääset nauttimaan yhteisöllisyydestä ja onnistumisen ilosta! Haluaisitko olla mukana toteuttamassa näytöksiä tai esimerkiksi mukana ikimuistoisilla cheerleadingin kisamatkoilla?

Pienellä tai isommalla panoksella - Meillä voisi olla sinulle tarve! Kasvavan urheilijajoukkomme taustatehtäviin kaivataan erityisesti uusia aikuisia joukkueenjohtajia / treenihuoltajia, mutta tilausta olisi myös esimerkiksi tiedotuksesta ja sen kehittämisestä innostuneelle tekijälle. Joukkueenjohtajalla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta eikä lajiosaamista cheerleadingista. Innostus, halu tehdä yhteistyötä ja kansalaisen perus IT-taidot riittävät mainiosti. Esimerkiksi treenihuoltajana voit toimia "joukkueenjohtajan apuna" viikkotreeneissä joukkueenjohtajan huolehtiessa kaikista muista käytännön asioista.

Innostuitko? Lisätietoja voit kysyä joukkueenjohtajilta tai puheenjohtaja Marilta arkisin klo 16-20 p. 0405301447

Uuden vuoden terveisin, Cheerleadingjaosto


Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi