Ryhdin kausi päättyi pistejakoon.
20.9.2018 17:37 Uutiset / Pääsivusto

Joonas Bakti näytti jälleen osaamistaan ollen ottelun yksi parhaista.

KuRy-FC Päntäne 1-1 (1-1)

Kurikan Ryhdin futismiehet sai kauden viimeiseen otteluunsa vastaansa FC Päntäneen kauhajoelta. Lataus otteluun oli huikea, kumpikaan peliä ei halunnut missään nimessä hävitä. Olihan kyseessä naapurusten välinen peli. Ryhdillä ei ollut enää panoksena kuin kunnia, Päntäne taasen olisi tarvinnut voiton noustakseen vitoseen.

Otteluun toi lisämaustetta koko päivän jatkunut rankka vesisade, josta pelin taso hieman kärsi. Mieleen tuli enemmänkin Hyrynsalmen suopotkupallon MM-kisat, kuin kutosen paikallisderby.

Peli alkoi kuitenkin tasaisissa merkeissä. Ottelu aaltoili päästä päähän ja oli vain ajan kysymys koska pölähtää vastustajan maaliverkko. Ottelua oli pelattu 35. minuuttia kun kotijoukkue saa vapaapotkun sivurajan tuntumasta. Pallon taakse asettuu, Mikko "Lionel" Lenkkeri. Mikon kanuuna lähtee kohti takakulmaa ja Päntäneen maalivahti Törmä oli voimaton, runsaslukuinen yleisö sai hurrattavaa, 1-0. Kuitenkin jo seuraavasta hyökkäyksestä saa Päntäne ehkä hieman kyseenalaisen pilkun. Peli tasoihin ja bussilastillinen kauhajokisia saa vuorostaan hurrattavaa.

Toinen puoliaika oli edelleen tasaista suorittamista, hyviä paikkoja lisämaaleihin oli molemmilla. Ottelussa jouduttiin vaihtamaan myös päätuomaria. Kun Ryhti-ikoni Petteri Haara loukkasi jalkansa eikä kyennyt enää jatkamaan tuomitsemista. Pilli ja kortit linjatuomari Järviselle ja peli jatkui. Linjalle saimme Juonenkylän lahjan, Meri Lehtosen. Päntäne pääsi vielä kolisuttelemaan maalipuita pariinkiin otteeseen. Kuitenkin pelitapahtumiin nähden oikeutettu pistejako ja kausi pakettiin.

Eräs Päntäneen pelaaja ehdotti toki painiottelua paremmuuden selvittämiseen jätetään painit ensi kaudelle, tai sitten ratkotaan paremmuus kentällä Allekirjoittanut voi myös hyvillä mielin jatkaa töitään kauhajoella

Kiitos kaudesta kanssapelureille ja loistavalle valmentajallemme Kaitsulle. Erityiskiitos kuitenkin teille rakkaat fanit ja yleisö, jota tässäkin ottelussa oli sateesta huolimatta noin 200 henkilöä. Myös kioskin pitäjät ansaitsevat kumarruksen, eikä pidä unohtaa myöskään kenttämestareitamme.

Kautemme sujui erittäin loistavasti. Keräsimme alkusarjassa huikeat 22 pistettä, häviten ainoastaan yhden ottelun. Ylempi loppusarja ei sujunut aivan niin hyvin, kuitenkin keräsimme 7 pistettä myös siellä. Maalipörssin voittivat, Justus Haapala ja Santeri Haapanen 6 maalilla.

Joukkueemme kokoontuu vielä jääkiekko-ottelun ja saunaillan merkeissä. Jurvaa vastaan saatamme vielä pelata ystävyysottelun. Nappikset kaivetaan naftaliinista jälleen lähellä vuodenvaihdetta.

Kiitos ja kumarrus, palaillaan kaudella 2019

JH


   
Lisää uutisia
Kurikan Ryhti ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat