Ryhti otti Kauhavalta luulot pois lohkon kärkikamppailussa.
Julkaistu: 29.01.2019 00.00

Ryhti otti Kauhavalta luulot pois lohkon kärkikamppailussa.

Kauhavan Wisa – Kurikan Ryhti 1

0 – 3 (21-25, 18-25, 12-25)

Sunnuntaina Ryhdin naisen lähtivät jännittyneinä lohkon kärkikamppailuun Kauhavalle. Ennen kuin pilliin vihellettiin, johti Ryhti lohkoa taskussaan yhdeksän pistettä, mutta kauhavalaiset olivat vain askeleen jäljessä seitsemällä pisteellä. Tämän ottelun voittaja jatkaa siis ykkösenä, joten voitontahtoa löytyi molemmilta tiimeiltä varmasti enemmän kuin laki sallii. Kauhavalla oli puitteet kunnossa ja mukavasti katsojia paikalla, joten kotijoukkueella oli kaikin puolin hyvät asetelmat lähteä haastamaan.

Ensimmäinen erä käyntiin. Ryhdin parasta tekemistä ollaan koko alkuvuosi nähty otteluiden alussa. Tänään homma oli kuitenkin toinen. Kauhava lähti peliin sellaisella rähinällä, että Kurikan tytöt menivät hiljaisiksi. Kauhavan kovat syötöt nousivat huonosti ja omat hyökkäykset olivat tämän myötä mitäänsanomattomia. Tähän kivana pienenä lisänä alkoivat Wisalaiset jujuttamaan palloa etunurkkiin ja keskellä kenttää, eikä kukaan mennyt pallon alle. Nukuttiin seisaaltaan pelipaidat päällä pisteestä toiseen, kunnes tilanteessa 6-1 päätti keskitorjuja Riikka Huhtanen näyttää, että kyllä se pallo meidänkin käsistä lähtee. Tämän lisäksi Ryhdin kapteeni Rantamäki joutui herättelemään omiaan muutamaan otteeseen ennekuin tähän päivään tosiaan herättiin. Oltiin häviöllä sen verran paljon, että kiriminen vaikutti mahdottomalta. Mahdottomasta on kuitenkin selvitty aiemminkin, joten pallo kerrallaan kiinni ja ohi. Tähän pystyttiin tänäänkin vaikeuksien kautta, libero Roosa Koskinen pelasti joukkueen puolustuksillaan ja mahdollisti vaikean ensimmäisen erän voiton Ryhdille 25-21.

Toinen erä. Tiukka alku oli vain kasvattanut Kauhavalaisten voiton nälkää ja Wisa lähtikin kakkoserään vielä suuremmalla vaihteella. Nyt Ryhti oli kuitenkin täysin mukana vauhdissa, eikä päästänyt kotijoukkuetta karkaamaan. Parannettiin omaa puolustuspeliä ja uskallettiin tasaisesta tilanteesta huolimatta ottaa riskejä syöttöruudussa. Tulosta alkoi syntymään Ryhdin hyväksi, mutta helpolla ei kauhavalaiset vieläkään meitä päästäneet. Wisan hyökkäys ei tullut erityisellä voimalla, mutta harvinaisen tarkasti. Jenniina ”Kepa” Keljo laittoi kroppaa likoon ja haki pallon kerran jopa katsomosta. Onneksi ulko-ovi ei ollut auki, koska Kepa olisi hakenut pallon varmasti sieltäkin, ja siinä olisi tullut kylmä… Tällä uhrautumisella Ryhti vei toisenkin erän lukemin 25-18.

Kolmannessa erässä ei nähty enää jännitystä, vaan Ryhdin hallintaa alusta loppuun. Kauhavan selostaja joutui viimeisessä erässä luettelemaan lähinnä vierasjoukkueen pisteiden tekijöitä, ja tämän myötä kauhavalainen katsomokin hiljeni. Ryhti jaksoi pitää ääntä ja verkolla käytyjen pienten joukkueiden välisten keskustelujen perusteella Wisalla saattoi homma mennä hieman tunteisiin. Sehän meille sopii! Kunnia kuuluu tässä erässä Ryhdin molemmille passareille, jotka pyörittivät peliä taitavasti. Keskari Sanna Puska kiusoitteli kotijoukkuetta jujuttamalla palloa kenttään vielä taitavammin kuin kauhavalaiset kertaakaan ensimmäisessä erässä. Viimeinen erä päättyi Riikka Huhtasen kylmään torjuntaan lukemin 25-12 ja koko ottelu puhtaasti 3-0.

Vaukeuksien kautta voittoon. Nopeatempoinen peli, missä oman tekemisen parantaminen tuotti hyvää tulosta. Helpolla voitto ei suinkaan tullut, vaikka loppulukemat olivatkin selkeät. Lohkon herruus pysyy vahvasti Ryhdillä, ja hyvä niin. Tulevana viikonloppuna voidaankin sitten viimein laittaa stoppi vieraissa juoksemiselle, kun saadaan pitkästä aikaa pelata kotikentällä. Poikkeuksellisesti tuleva ottelu pelataan Seuriksella, Monnarin lattiaremontin vuoksi. Tulkaahan paikalle, omia kannustajia on ehtinyt tulla jo aivan ikävä!

Seuran uusimmat

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi