C-tytöt A-pooli turnauksessa Maskussa.
Julkaistu: 21.01.2019 00.00

C-tytöt A-pooli turnauksessa Maskussa.

Uuden vuoden ensimmäinen turnaus, 4. poolikierros vei Ryhdin C-tytöt toistamiseen tällä kaudella Maskun Katajan vieraaksi Satakuntaan. Kauhavan Wisan kanssa yhteistyö toimi taas loistavasti yhteiskyydin sekä majoituksen osalta. Linja-autossa oli tunnelmaa faari Törmän huolehtiessa kuljetuksesta.

Ensimmäinen peli alkoi Maskua vastaan epäonnisesti, kun Aada Säntti loukkasi torjuntatilanteessa kätensä heti ensimmäisissä palloissa. Erä oli vaikea ja pelivirettä ei saatu päälle ollenkaan. Masku teki pisteitä hallitsevasti aina toisen erän 21-13 tilanteeseen saakka. Aada Säntti hoiti syöttövuoronsa mallikkaasti erän loppuun saakka ja koko joukkue heräsi taistelemaan. Lopulta erä päättyi Ryhdin 25-21 voittoon. Kolmannessa erässä omat virheet kääntyivät vastustajan eduksi ja Masku otti voiton lukemin 2-1 (25-11, 21-25, 15-9).

Yhden pelin pelitauon jälkeen vastaan tuli tuttu Nurmon Jymy. 1. erä meni Nurmon johtoasemassa, jota Ryhti ei kiinni saanut. Toinen erä eteni Ryhdin hallinnassa ja selvässä johtoasemassa 21-9 tilanteeseen saakka. Eräpallo-tilanteen Ryhti saavutti 24-10 tilanteessa, mutta sitten alkoi omien virheiden sarja. Nurmo kiri niiden avulla rinnalle ja yritti ohi, mutta Ryhti piti pintansa ja otti erän nimiinsä. Kolmannessa erässä Nurmo meni omia menojaan hoitaen pisteet kotiin. Voitto Nurmolle 2-1 (25-17, 26-28, 15-6).

Viimeinen peli oli tauon jälkeen Kauhavaa vastaan. Tavoitteena oli saada rentoa peliä aikaan ja sitä Ryhtitytöt ensimmäisen erään aikaan saivatkin. Aluksi Kauhava otti etumatkaa reilustikin, mutta Ryhti otti kiinni 19 pisteen kohdalla ja meni ohi erävoittoon. Kauhava pelasi omaa varmaa peliään toiseen erään ja karkasi nopeasti selkeään johtoasemaan, jonka piti erän loppuun saakka. Kolmas erä oli Kauhavalta omien pisteiden tekemistä, eikä Ryhti pystynyt juuri kampoihin laittamaan. Lopputuloksena
Kauhava vei koko pelin voiton 2-1 lukemin (23-25, 25-18, 15-5).

Valmentaja Mikko Törmän rankingissa päivän parhaan pelaajan tittelin sai oikeutetusti passari Miina Leppinen. Erityisen kunniamaininnan hyvistä otteista ansaitsi libero Kiira Leppinen. Päivän kovakäsi oli Meri Törmä! Koko joukkueen peli kehittyi päivän mittaan. Viimekertainen A-lohkon turnauslopputulos parani. Parannettavaa jää vastaanotto- ja puoluspeliin sekä syöttövarmuuteen. Tänään nähtiin taas erittäin ailahtelevasti pelannut joukkue, johon varmasti osuutta on pitkällä pallottomalla joulutauolla.

Matka jatkuu kauden viimeiselle poolikierrokselle, jonka perusteella edetäänkin jo välieriin. Ryhti pelaa viimeisen poolikierroksen B-lohkossa, josta voittajalla on mahdollisuus varmistaa paikkansa suoraan SM-lopputurnaukseen. Ryhti saa järjestää tämän seuraavan turnauksen lauantaina 9.2.2019 kotiturnauksena Monnarilla. Tuu säkin kannustamaan tytöt turnausvoittoon ja tsekkaamaan Monnarin lattiaremontin lopputulos

Seuran uusimmat

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi