Historiikki

Kurikka 8.10.2017                                                                                          

Kurikan Ryhdin 100 vuotisjuhla!

Hyvät ryhtiläiset ja Ryhdin ystävät!

Arvoisat valtuuston puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja!

Aluksi haluan kiittää, että sain kutsun kasvattajaseurani Kurikan Ryhdin 100-vuotisjuhlaan!

Ohjelmaan on merkitty tähän kohtaan: Kurikan Ryhdin historiikki, mutta kun Kurikan Ryhdin toiminta on alusta lähtien ollut hyvin laajaa ja monipuolista, niin otan oikeudekseni hieman loikkia urheilutermillä ilmaistuna. Seuraan Ryhdin historiikkia oman aikani kautta, mitä olin mukana Ryhdin toiminnassa ja joukkueissa.

Kurikan Ryhdin perustamisen ajankohdan tietäen voi vain ihmetellä, että tuona aikana on ollut henkilöitä, jotka ovat kantaneet huolta kurikkalaisten kunnosta ja vapaa-ajan käytöstä. Ainakin yhtenä tekijänä tähän voi pitää sitä, että kansamme edustajat menestyivät hyvin Tukholman 1912 olympialaisissa ja että saimme esiintyä siellä omana joukkueenamme. Kansallistunne koheni ja huoli kansalaisten harrastusmahdollisuuksista ja kunnostakin askarrutti monia aktiivisia kurikkalaisia.

Kurikan Ryhdin alkusanat lausuttiin keväällä 1917, kun Suomen senaatti julisti Suomen itsenäiseksi samana vuonna joulukuussa.

Alussa toiminta oli vähäistä, koska vapaussota vaikeutti toimintamahdollisuuksia ja kansakunnan kohtalosta taisteltiin.

Varsinainen sysäys toiminnan käynnistämiseen alkoi vuonna 1922, jolloin seura rekisteröitiin V- ja U- seura Kurikan Ryhti nimellä ja joka vasta vuonna 2002 muutettiin nykyiseksi Kurikan Ryhti ry:ksi.

Oman sysäyksensä toiminnalle toi myös Lauri Simelius (Simojoki), joka tuli juna-aseman sähköttäjäksi Kurikkaan Paavolan pitäjästä Pohjois-Pohjanmaalta. Hän oli ollut jo aktiivinen urheilutoimija entisellä kotiseudullaan ja sai nopeasti ympärilleen innokkaita seuraihmisiä mm. keskuskentän rakentamiseen, joka vihittiin käyttöön 1925 Juho Koiviston kuulemma mahtipontisen puheen saattamana.

Alkuaikoina Kurikan Ryhdin lajeina olivat hiihto, pesäpallo (pitkäpallo), kamppailulajit (paini ja nyrkkeily) ja erityisesti yleisurheilu, jossa saatiin kansainvälistäkin huomiota ja kontakteja kilpailuja järjestettäessä.  Yleisurheilun lajeissa Reinikan veljeksistä Ilmari edusti Suomea olympialaisissa Los Angelesissa tullen korkeudessa viidenneksi ja nuorempi veljensä Aulis oli mukana Berliinin olympialaisissa 1936 ollen 11. kymmenottelussa ja karsiutuen seipäässä. He olivat myös lajeissaan moninkertaisia Suomen mestareita. Veljessarjan Aatto ja Frans edustivat Suomea maaotteluissa seipäässä. Isäni Frans oli ottanut vastuun talon töistä ja katseli työpäivän päätteeksi ehtoolla nuorempien velipoikien pihakisailua ja innostui mennä näyttämään ”klopiille”. Siitä lähti hänen seiväshyppyuransa. Kun kerran kysyin häneltä kuinka te harjoittelitte kesää varten, niin Isä sanoi, että ”keväällä hypittihin ojien yli heinäseipäällä”. Mahtoikohan olla noin?

Kurikan Ryhdin johtoajatuksena on ollut koko sen toiminnan aikana saada mukaan laajat joukot harrastamaan tervettä liikuntaa ja mukaan pääsivät myös muutkin kuin vain nuoret. Niinpä seuraan liittyikin monen lajin harrastajia ja jaoksia perustettiin sitä mukaan, miten lajien harrastajat halusivat. Ovet olivat auki kaikkien liikuntalajien harrastajille. Korostan sanaa harrastajille, koska seuran toiminta-ajatuksena ei ollut vain valmentaa huippuja, vaan saada iloa ja onnistumisen tunteita liikunnasta mahdollisimman monelle. Kyllä niitä huippujakin sitten suuresta joukosta tuli, kuten äsken jo mainitsin.

Kurikan Ryhdistä tulikin vähitellen monipuolinen suurseura. Tällä hetkellä Kurikan Ryhdissä on 12:den eri liikuntalajin jaokset toiminnassa. Muutama laji on matkanvarrella eriytynyt omaksi seurakseen, mutta juuret ovat Kurikan Ryhdissä. Pesäpallo, judo, suunnistus ja tennis mm.

Sota-aikana oli toiminta olosuhteiden takia hiljaisempaa. Edelleen pidettiin kuitenkin toiminnan tukemiseksi iltamia ja muita varojenkeräys tapahtumia. Iltojen teemoina olivat erilaiset esiintymiset ja päälle 1,5 tuntia tanssia. Ryhdin naisvoimistelijat olivat mukana ohjelmien toteutuksessa. Muistan kun Äitini, joka oli mukana tiiviisti naisvoimistelussa, teki ruutupaperille voimisteluesityksistä suunnitelmia ja harjoitteli niitä kotona hallin puolella. Kävihän paikalla Punainen Myllykin meitä viihdyttämässä. Toisinaan he majoittuivat meillä ja mielellämme seurasimme, me kylän kakarat, heidän harjoitteluaan puutarhassa.

Kyllä Ryhdin ylin organisaatiokin piti yllä koko ajan valmiutta sotavuosina. Kerrankin pidettiin johtokunnan kokous rintamalla ennen talvisodan syttymistä, kun sattui samalle alueelle riittävän monta komennuksen saanutta johtokunnan jäsentä. Se tapahtui Sakkolan Kiviniemessä Kekkosen talossa.

Vaikka sodan aikana olivat huonot mahdollisuudet treenata, niin tuotti se ainakin yhden huippu-urheilijan. Kurikan Reino Kuivamäki oli edustamassa Suomea moukarinheitossa sekä Lontoon vuoden 1948 että omissa Helsingin 1952 Olympialaisissa.

Sodan varjossa me klopitkin vartuimme. Pihaleikkejä harrastettiin monenlaisia: Oltiin nurkkakynää, kolopalloa, vinkkiä, polttopalloa, pum-pum sotaa ja nelimaalia. Kun leikit eivät enää maittaneet, niin alkoi urheilu kiinnostaa meitä nuoria.

Nelimaalista tuli luonnostaa pesäpallo ensimmäiseksi harrastuslajiksi. Sitä pelattiin myös kylien välillä. Sain ensimmäisen lusikkapalkintoni pesäpallopelissä Peräseinäjoen Toivetta vastaan heidän kentällään. Kenttä oli tavallinen heinäpelto, jossa pesien välillä piti hypätä ojien yli. Pesäpallossa sain myös ensimmäiset piikkarini, joista on jäljet edelleen reisissäni yhden hallitsemattoman syöksyn jälkeen. Jurva kaatui 43-1 ja peli piti keskeyttää, kun tuli liian pimeä. Olimme aika hyviä pesäpallossa.

Painiakin saimme harrastaa jonkin aikaa Kurikan Ryhdissä, me natiaiset. Painikämppä oli Suojeluskuntatalon takavaraston yhdessä tilassa. Sen lattian peitti kokonaan molskimatto ja saunakin oli samassa yhteydessä. Mutta harrastus hiipui, kun valmentajamme lähti Seinäjoelle. Jonkin aikaa harrastimme painia omin päin, mutta kyllä se meni kivaamiseksi ( rahanheittoa tikun lähelle). Iskimme puukon keskelle molskia tikuksi.Kun sekin peli loppui, menimme kämpän välikatolle komuamaan ja siitähän riemu syntyi, kun löysimme pystykorvan panoksia. Teimme niistä korohoroja ja koiranpommeja. Yksi kranaattikin löytyi ja kun se ei lauennut, niin menimme potkimaan sitä. Onneksi eräs vanhempi huomasi toimemme. Selkäänhän siinä tuli.

Viisikymmenluvun puolivälissä saimme opettajaksemme oikean liikunnanopettajan eli Juhani Juuke Latomäen Seinäjoelta. Hänen ohjauksessaan alkoikin kylän poikien ja myös tyttöjen liikunnanharrastukset mennä oikeisiin uomiin.

Talvella pelattiin jää- ja koripalloa ja kesällä jalkapalloa sekä tunneilla ja kerhoissa monia muitakin lajeja, kuten esim. voimistelua.

Jääpallossa voitimme Kurikan Ryhdille sekä B- että A-junioreiden  piirinmestaruudet ja mikä hienointa Vaasan IFK.ta vastaan. A-voiton jälkeen minulla oli sekä mitali taskussa että kuhmu takaraivossa, kun huudostani huolimatta oma pelaajamme antoi vaparin ennen kuin pääsin alta pois. Jääpallossa meillä oli hokkarit, joiden luistimen kärki oli terävä ja kun vaihdettiin nykyaikaisempiin luistimiin, niin oltiin aluksi muutaman kerran nokallamme, kun alkukiihdytystä ei enää voinutkaan ottaa kuin pikajuoksussa. Jääpallo jäi lajina pois, kun jääkiekko tuli pitäjäämmekin Juuken tuomana ensin kouluihin ja sitten Ryhtiin.

Vaikkei Latomäen Juuke ollut mitenkään koripalloilija, niin hän kuitenkin toi senkin lajin meille kouluihin ja Ryhtiin. Me lukion pojat innostuimme siitä, koska pelit oli helppo laittaa alulle pienelläkin porukalla sisätiloissa juuri rakennetussa yhteiskoulun juhlasalissa. Juuke hankki meille korkean tason opastajia, jopa Kalevi Kallu Tuominenkin kävi meille näyttämässä, mikä on hyppyheitto ja miesvartiointi ja muutkin kuviot. Olimme useasti myös leireillä Kuortaneella. Niinpä tällä lukion pojista muodostuneella koripallojoukkueella olimme kaksikin kertaa Suomi-sarjakarsinnoissa ja panimme piirinmestaruuspelissä kampoihin itse Vaasan Salamalle.

Mäki-Reinikan Matti kirjoitteli otteluistamme paikallislehteen ja sai yleisön niin kiinnostuneeksi pelistä, että parhaimmillaan salin näyttämö ja laidat olivat yleisöä täynnä. Hyvä että peli mahtui areenalle.

 Vuoden 1962 keväällä voitimme myös samalla kokoonpanolla Etelä-Pohjanmaan Oppikoulujen mestaruuden, jota olimme turhaan parina edellisenä vuonna yrittäneet saavuttaa finaalipelissä. Pyysin, rehtorilta että voin käydä lukion toisen luokan uudelleen. Niin tärkeänä pidin mestaruuden saavuttamista. Ainakin oma tarinani luokalle jäämisestä kertoo näin. Koripallo oli kuitenkin liian kapealla pohjalla, joten sen harrastus hiipui, kun lähdimme opiskelemaan ja muutamat nuoremmat siirtyivät pelaamaan Ilmajoen kisailijoihin.

Maailman levinnein urheilulaji eli jalkapallo tuli vasta sodan jälkeen pitäjäämme. Hakolan Jussi oli jostakin saanut pallon mukaansa matkoiltaan ja pian sen kimpussa oli lauma pieniä ja suuria poikia. Miehet perustivat joukkueen Kurikan Ryhdin suojissa ja pelejä pelattiin lähialueiden joukkueita vastaan. Me pikkupojat ihailimme miesjoukkueemme pelaajien harhautus- ja pomputtelutaitoja. Pian mekin kelpasimme pelaamaan jotkut jopa edustusjoukkueeseen asti. Jalkapallosta onkin kehkeytynyt yksi Ryhdin valtalajeista ja siinä on paljon junioreita mukana. Myös naisjoukkueet syntyivät ajan myötä ja siinä Ryhdillä onkin ollut varsin hyviä kokoonpanoja aivan lähivuosina. Valmentajat ovat tehneet hyvää työtä naisjalkapallon eteen. Tehtiinpä valmennusmatka kerran aina Kyprokselle asti, tosin omalla kustannuksella.

Jalkapallovalmentajista erottui erityisesti tulisieluinen Mauri Alanko, joka on hoitanut valmennusta monelle ikäluokalle myös jääkiekossa. Pelasihan Mauri tietenkin itsekin jalkapalloa ja oppi kieliäkin, kun käytiin pelaamassa Närpes Ik:ta vastaan: Skjut=ammu , andra sidan= toiselle puolelle, Mauri huuteli sekoittaakseen vastustajan peliä.

Jalkapallossa Kurikalla on jo nyt hyvät harjoituskentät ja kun vielä suunnitteilla oleva sisähalli saadaan aikaiseksi, niin eiköhän se miesten 4. divisioona oteta tavoitteeksi ja naisilla vähintään sama. Juniorijoukkueetkin saavat entistä enemmän harrastajia. Ja minkä erityisesti toivoisin myös elpyvän, on ikämiesten jalkapalloharrastuksen, joka takavuosina oli, niin laajaa, että ei aina päässyt kentälle kuin piipahtamaan. Ei ollut väliä, vaikka hävittiin Helsingbyn Hoppetille yleensä noin 10-0. Parasta oli harrastuksen tuoma hyvänolontunne. Oli tehty taas jotain oikein.

Oma jalkapalloharrastukseni nivoutuu yleisurheiluun siten, että olimme eräänä iltana yleisurheilijoiden ajalla pelaamassa yhteen maaliin jalkapalloa toisessa päätä kenttää. Mutta kun se oli yleisurheilijoiden ilta, niin meidät käskettiin pois. Menimme katsomoon huutelemaan herjojamme joksikin ajaksi.

Kun tuli vuoroon 100 metrin juoksu, niin sanoin pojille, että menen mukaan. Ja niinhän siinä kävi, että tulin toiseksi ajalla 11,8 yhdessä Veli Piirron kanssa, joka ihmetteli, kuka hänen vierellään juoksee loppuun asti. Velihän oli yksi yleisurheilumme pitkäaikaisia harrastajia ja maaottelussakin edustanut Suomea. Hän juoksi 24 kesänä peräkkäin alle 12 sekuntia satasen ja se on hyvä saavutus, kun mies alkaa olla yli nelikymppinen. Tämän jälkeen aloin satsata enemmän harjoittelua yleisurheiluun ja onhan siinäkin lajissa ollut mielenkiintoisia tapahtumia ja saanut paljon ystäviä vuosien varrella.

Yleisurheilun parista on noussut moni Ryhdin edustaja aikaisemmin mainitsemieni lisäksi maajoukkue-edustajiksi. Mutta tässäkin liikuntamuodossa on Ryhdin tarkoituksena ollut ja on edelleen antaa mahdollisimman monelle nuorelle mahdollisuus harrastaa lajia aina ikämiehiin ja –naisiin asti.  Ikämiehissähän meillä on joukossamme todellinen yleisurheilun veteraani eli Aimo Lehtiniemi kymmenine mitaleineen. Onhan meillä ollut esimerkillisiä muitakin, kuten Hannes Peltonen, Hjalmar Kaukanen ja Reino Niemi, joille tärkeintä oli terveellinen liikunta eikä niinkään mitalit ja palkinnot.

Yleisurheilussa on useita lajeja ja huoltajia sekä valmentajia tarvitaan jokaiseen. Valmentaja Irma Raittisella onkin sarkaa vielä edessään taitettavana saadakseen mukaan uusia voimia.

Hiihto on lajina ollut mukana heti Ryhdin alkuajoista ja sen lajin piirissä meillä on täälläkin joukossamme kaksi olympiakävijää nimittäin ampumahiintäjä Keijo Kuntola ja hiihtäjä Juha Mieto. Keijo oli mukana Lake Placidissä ja Juha peräti neljissä olympiakisoissa: Sapporossa, Innsbruckissa, Lake Placidissä ja Sarajevossa. Juha on saavuttanut kultaa 4x10 km:n hiihdossa Innsbruckissa ja hopeaa Lake Placidissä 15 ja 50 km:n matkoilla. Ja onhan niitä Juhan arvomitaleita Hotel Kurikan vitriinissä vaikka kuinka paljon.  Juhallahan oli ja on hallussa myös muiden lajien osaaminen ja niissäkin olisi voinut tulla maailmanmainetta, kuten suunnistuksessa tai moukarinheitossa.

Tähän Juhan moukarinheittoon liittyen haluankin kertoa tapahtuman. Olin Paavo Meskuksen juoksutallissa 60-luvun puolivälissä. Olimme harjoittelemassa Kuortaneella leirillä 10 päivää. Mukana oli myös Juha Väätäinen, jonka kanssa silloin tultiin tutuiksi. Lähdimme leiriltä välipäivänä Seinäjoelle Vaasan piirin viestijuoksujen mestaruuskisoihin. Minut oli merkattu juoksemaan Kurikan Ryhdin ensimmäinen osuus 4x1500 metrille. Sen sitten juoksin ja kun oli menossa viestijuoksun kolmas osuus, niin kysyin: ”kuka tuo pitkä, holjakka nuorukainen on, joka juoksee meidän kolmannen osuuden ja ottaa yhden askeleen, kun muut ottavat puolitoista tai kaksi”. Taisi olla Juuke joka sanoi, että ”se on se meidän moukarinheittäjä.” No Juhahan se oli, mutta Juha vaihtoi päälajikseen vähitellen hiihdon, kuten kaikki tiedämme ja koko Suomi tietää ja hiihtomaailmakin.

Nimittäin kun suhteellisen paljon kuljen pitkin Suomen niemeä ja kerron mistä olen kotoisin, niin kyllä ensimmäiseksi kysytään, jotta ”tunnenko minä Miedon Juhaa” tai sanotaan, että ”olet samasta paikasta kuin Juha Mieto”. Ylpeänä vastaan myöntävästi! Kyllä se Juhan sadasosan häviökin Wassbergille on käyty monesti uudestaan läpi.

Hiihdossa meillä on ollut myös kansainvälistä kosketusta jos jonkin verran ja olemme saaneet pitää myös mm. kansainvälisiä kilpailuja niin Paavalissa, Kylävuorella kuin Pitkämön hiihtokeskuksessakin, jossa saattoi erityisen hyvin pitää myös ampumahiihtokisoja, joista Keijo voisi kertoa enemmän. Erityisesti Juha Miedon ja Keijon Kuntolan ansiosta on myös muita hiihtäjiä kiinnostanut tulla meidän maastoihin kilpailemaan. Sanoipa kerran eräs tuttu hiihtovalmentaja, että ”miten siellä Pohjanmaalla voi saada kunnon latuja aikaan, kun se on niin tasaista”. Eipä puhunut tasaisuudesta mitään, kun ladut oli vedetty Pitkämön töyräille ja lähialueen vuorille.

Esikuvat tuovat aina mukaan paljon nuoria ja lapsia harrastusten piiriin ja niitähän meillä on kaikissa lajeissa ja niin myös hiihdossa ja ampumahiihdossa aivan nykypäiviin asti. Ryhdillä on nyt uusi hiihtokeskus Miedossa. Siellä onnistuu hyvin myös ampumahiihdon harrastaminen ja kilpailujen järjestäminen.

Kuten aikaisemmin mainitsin, jääpallon harrastus loppui vähitellen, kun Juuke toi kouluihin jääkiekon ja sitä kautta jääkiekko valtasi myös jääkentät. Aluksi vähän jääpallokentän lauta-aitaa nostettiin, ettei kiekko aina karannut ja myöhemmin saatiin oikea jääkiekkokaukalo ja sen alle koneellinen jäähdytyskin. Joukkueita alkoi syntyä ja entiset jääpallon harrastajat siirtyvät harrastamaan uutta lajia. Hienoa lajin kannalta oli kun saatiin loistava ja viihtyisä halli erityisesti jääkiekkoa varten. Samalla halli soveltuu myös luistelun harrastamiseen ja kaukalopallon pelaamiseen. Jääkiekko tuli lajiksi pelikentillemme lähdettyäni opiskelemaan Helsingin Yliopiston Voimistelulaitokselle. En oikeastaan oppinut koskaan käsittelemään jääkiekkomailaa. Oli se niin erilainen verrattuna jääpallomailaan. Mutta auttoihan se sitten pärjäämään salibandyssä, kun se levisi nopeasti uutena liikuntalajina ensin kouluihin ja sitten kilpailulajina, jossa Suomi on varsin korkealla tasolla. Ja sähly onkin hyvä harrastuslaji niin kuntoiluun kuin kilpakentillekin.  Salibandyhän kuuluu myös Kurikan Ryhdin liikuntavalikkoon omana jaoksenaan.

Lentopallo tuli Kurikkaan vasta 50-luvulla. Ensin sitä pelattiin tehtaiden piha-alueilla taukopelinä ja iltaisin takapihoilla. Se oli silloin mukava seurapeli. Nyt se on kuitenkin noussut yhdeksi Ryhdin suurimmista harrastuslajeista pitkällisellä ohjaustyöllä ja valmennuksella. Monnarin valmistuttua laji on saanut hyvät puitteet otteluille ja harjoituksille. Sain noin 10 vuotta sitten kokea, miten hyvin oli järjestetty nuorten ja lasten peliturnaukset kirkonkylän kaikilla kentillä. Oli ilo katsoa sitä pienten riemua onnistumisessa. Iltaisin ja viikonloppuisin voi todeta, että peli on saanut laajan kannatuksen, koska salit ovat jatkuvassa käytössä. Monnarin piha on täynnä autoja ja jyske kuuluu sisältä. Pekka Latvasalo hoitaa, että salit ovat kunnossa niin harjoittelulle kuin otteluillekin. Pekka on vuosikausia vastannut myös lentopallon valmennuksesta ja  valmentajien koulutuksesta. Tällä hetkellä harrastajia ja kilpapelaajia on lähemmäs kaksikymmentä eri-ikäistä joukkuetta ja niitä luotsaa nelisenkymmentä valmentajaa ja lisäksi ovat huoltojoukot. Alkuajan miesvoittoisesta lajista on nykyään tullut enemmänkin tyttöjen ja naisten laji. Ja siinähän meillä on ollut yhtenä esimerkkinä maajoukkuepelaajanakin kauan pelannut Mariliisa Salmi. Ryhdin kasvatti hänkin.

Yleisurheilu, jonka pohjalle Ryhti aikoinaan perustettiin, on edelleen kesälajien harrastettu urheilumuoto. Vuosien varrella se on kokenut nousuja ja laskuja, mutta ei ole ollut merkkejä sen hiipumisesta. Monien lajien tapaan siinä tarvitaan paljon talkootyötä ja monien eri lajien tuntemusta valmennuksessa. Nykyinen kenttä on mitä mainioimmassa kunnossa ja ympäristö on kaunis ja houkuttelee liikkumaan. Paljon lajeja ja talkooväkeä tarvitaan ja hyvää valmennusta, että suurista harrastajajoukoista nousisi taas joku edustamaan maaotteluissa Suomea ja Kurikan Ryhtiä. Heitähän onkin ollut useita eri lajeissa ja ikäluokissa vuosien mittaan.

Kurikan Ryhdin talous on ollut tiukkaa koko ajan, koska laajeneva toiminta tarvitsi rahallisia satsauksia. Kaikki ei voi toimia vain talkooväen voimalla, vaikka se on ollut ja on eri liikuntalajien kantava perusta. Ryhdillä on ollut rohkeutta ottaa kontolleen niitä velvoitteita, jotka ehkä nykyaikana katsotaan kuuluvan yhteiskunnan rahoituksen piiriin.

60-luvun alussa Ryhti oli velkaantunut ja piti keksiä uusia tulolähteitä. Rohkeasti lähdettiin toteuttamaan oman tanssikeskuksen hankintaa ja sellaiseksi paikaksi löytyi erinomainen alue Reinikan jokirannan mailta. Siihen pystytettiin, niin kuin me nuoret ”trossasimme”, Pohjoismaiden suurin pyöreä tanssilava, Ryhti Maja.

 Aika oli otollinen, koska lavatanssit elivät kulta-aikaa. Muutamassa vuodessa oli Ryhdin talouden tase saatu positiiviseksi suuren suosion saaneesta tanssipaikasta johtuen. Isäni Franssi oli kaukaa viisas myydessään alueen Ryhdille ja sopiessaan ehdoksi, että omat lapset pääsevät ikuisesti ilmaiseksi lavalle tansseihin. Sitten kun sain ajokortin,  täytimme pienen Austin Mini Vanin täyteen kavereita ja portilla Juuke sanoi, että älä sitten Rähinä ( lempinimeni) aja monta kertaa edestakaisin. Juuke tulkitsi tehtyä sopimusta laveasti, kun autokin oli täynnä hänen oppilaitaan. Kaikki pääsivät sisään ilmaiseksi.

Vielä suurempi hankinta oli jäähallin saaminen Kurikkaan. Sitä oli jo monen vuoden ajan suunniteltu. Sponsoreita ja lahjoituksia kerättiin monista eri kanavista. Myös yksityiset henkilöt olivat mukana ja 500 markalla sai nimensä lahjoittajien laattaan valmiin hallin tuloaulan seinään. Jääkiekko sai hyvät puitteet samoin luisteluharrastus. Nyt on suunnitteilla palloiluhalli, joka olisi talvikäytössä ja miksei myös kesänaikana monille eri liikuntalajeille hyvä harjoitteluareena. Eikä vähiten jalkapallolle, pesäpallolle, yleisurheilulle tai jousiammunnalle. Jousiammunta onkin yksi tämän hetken eniten mitaleita Ryhdille tuova laji.

Kurikan Ryhdin perustajat Armas Alanen, Urho Virtanen, Martta Jyllilä, Sameli Laulaja, Hanna Leidenius, Kerttu Virtanen, ja vuonna 1922 lisäksi Eeli Lusa, Juho Luhtala, Veikko Lohikoski ja Yrjö Köykkä-Luopa, tuskin arvasivat minkälaisen suurseuran he panivat alulle.

Hienointa Kurikan Ryhdin toiminnassa on ollut mm. se, että se on ottanut huomiinsa kaikki ne lajit, jotka ovat siihen halunneet liittyä. Urheilijoiden on helppo saman seuran sisällä harrastaa useita eri liikuntamuotoja.

Nykyään puhutaan ns. kasvattajaseuroista, joka tarkoittaa, että jokin seura on huolehtinut nuoresta urheilijasta ja hän siirtyy toisen seuran edustajaksi, kun on saanut hyviä tuloksia aikaan. Ja kasvattajaseuralle maksetaan sovittava siirtosumma.

Mielestäni Kurikan Ryhti on alusta asti ollut kasvattajaseura ilman tarkoitusta saada voittoa muilta lajiseuroilta tekemästään vilpittömästä halusta saada nuorille hyvää ja mielekästä tekemistä. Harrastukset ovat tuoneet monille ryhtiläisille ystäviä urheilun parissa ja kuntokin on samalla kohonnut sekä hyviä tapoja opittu sääntöjä noudattaen.

Niin kuin Risto Ojanperä itse kiteytti tehtävänsä Ryhdin puheenjohtajana: ”Minulle ovat nuoret tärkeitä. Haluan, että heillä on hyvät mahdollisuudet harrastaa ja saada ystäviä.”

Kurikan Ryhdillä on ollut useita pitkäaikaisia puheenjohtajia kuten Lassi Simojoki, Eino Louvo, Lasse Mukkala, Toivo Markkola, Risto Ojanperä ja Voitto Parkkonen, jotka ovat panostaneet aikaansa luodakseen toimivat ja taloudellisesti vakaat mahdollisuudet ja puitteet seuralleen toteuttaa yhteiskunnan kannalta tärkeää tehtäväänsä.

Ideoita varainhankkimiseksi on aina ajan hengessä toteutettu ja keksitty. On ollut iltamia, näytöksiä, tapahtumia, tanssilavoja, bingoa, kioskinpitoa, markkinoita, haku-päällä-tapahtumaa, kilpailutoimintaa ynnä muuta varainhankintaa ja yhteistyötä kaupungin sekä liikelaitosten kanssa.

Kurikan kaupungin kanssa yhteistyö toimii monella eri saralla. Kunta luo isot puitteet ja Ryhti hoitaa toiminnan ylläpidon, kuten esim. Monnarin projekti hoidetaan sekä Jäähallin yhtiömuotoinen hallinto.

Olen aina kehunut Kurikan kykyä hoitaa isojakin projekteja hyvin ja perusteellisesti. Kun täällä jokin asia toteutetaan, niin se tehdään kunnolla.  Niinpä toinkin tänne kahdeksan vuotta sitten Kauniaisten kaupungin liikuntalautakunnan vieraskäynnille näkemään kuinka liikuntalaitoksia ja -alueita hoidetaan ja kehitetään kuntalaisten harrastusten ylläpitämiseksi.

Olivat aika hämmästyneitä; Uimahallista, Jäähallista, Monnarista, harjoituskentistä Kiskolan puistossa, yleisurheilu-, pesäpallo -, jalkapallo-, ja tennis ja frisbee-golf urheilukeskuksesta Kyrönjoen kauniissa rantaympäristössä ja lähellä keskustaa.

Mainitsemieni liikuntalajien lisäksi on Kurikan Ryhdissä tällä hetkellä jaokset uinnissa, sulkapallossa ja kamppailu-urheilussa. Lisäksi on myös kuntoilujaos, joka on erinomainen asia. Se osaltaan korostaa, ettei kaikkien tarvitsee olla huippuja tai tulla huipuiksi pitää voida myös vain harrastaa.

Sanotahan niin kuin Juha sanoi Holmenkollenilla 50 kympin voiton jälkeen:

 ”Minä nautin urheilusta niin silimittömästi”

Toivotan menestystä ja elinvoimaa edelleen hyvin toimivalle kasvattajaseuralleni Kurikan Ryhdille ja teille monille henkilöille, jotka toimitte Kurikan Ryhdin mahtiseurassa.

Tapani Ala-Reinikka