26
MAR
17.00
Edustus, 2-divisioona, Keskimaa, lohko 3

Ryhti - Kraft  

Kurikan jäähalli

Ryhdille tappio kotona

Ryhti – Kraft 3–5 (2–0, 1–3, 0–2)

Toinen perättäinen kotiottelu ei tuonut Ryhdin joukkueelle lauantaina sarjataulukkoon lisäpisteitä, vaan vierasjoukkue Kraft vei täyden pistepotin mukanaan Närpiöön. Ensimmäinen puolikas oli selkeästi kotijoukkueen hallintaa, mutta vieraiden vahva toisen erän loppu sekä kolmannen erän nöyrä johtoaseman puolustaminen olivat Ryhdille tällä kertaa liikaa.

Ensimmäinen erä alkoi vahvalla Ryhdin painostuksella ja peli pyöri pääsääntöisesti vieraiden päädyssä. Maalipaikkoja luotiin, miehet liikkuivat sekä peli-ilme näytti hyvältä. Erän ensimmäisellä puolikkaalla molemmat joukkueet pääsivät testaamaan ylivoimansa toimivuutta, mutta kumpikaan joukkue ei limppua saanut pussiin toimitettua. Kuitenkin erikoistilannemaali oli illan avaus osuma, kun alivoimalla Oliver Talvikunnas karkasi kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen ja ajassa 15:22 hän napautti kiekon taka-alanurkkaan vastustamattomasti ohi Kraftin maalivahdin. Lisää oli tulossa, kun seuraavassa vaihdossa Ryhti painoi vastustajan päähän ja pyörityksen päätteeksi Tino Luoma leiskautti kiekon maaliverkkoon Antti Pölläsen syötöstä. Erätauolle siirryttiin siis 2–0 lukemissa.

Toinen erä alkoi siitä, mihin ensimmäinen erä päättyi, Ryhdin hyvää painostusta vastustajan päädyssä. Ajassa 25:38 Ryhti siirtyi jo 3–0 johtoon, kun Pöllänen vuorostaan Luoman sekä Chris Mäkivaaran esityöstä pääsi puttaamaan kiekon tyhjään rysään. Ja maalin jälkeen tapahtui jotain, koska Kraft pääsi vain hieman reilu minuutin päästä jo kaventamaan pelin lukemiksi 3–1, kun Ryhdin puolustuspään pelaaminen nukkui. Kraftin maalin jälkeen pelin painopiste alkoi tasaantua ja peli seilasi enemmän molemmissa päissä. Ylivoimaa oli molemmille joukkueille tarjolla, mutta osumia ei miesylivoimalla syntynyt kummallekaan. Tasavajaalla kuitenkin soi, kun ajassa 34:59 Kraft siirtää lukemat jo maalin päähän. Eikä tästä maalista mene kuin puolitoista minuuttia, niin Kraft iskee alivoimalla ajassa 26:26 pelin tasoihin 3–3.

Toisella erätauolla Ryhti oli saanut rivejään kasaan ja peli alkoi hieman taas rauhoittumaan isäntien suuntaan. Peli kuitenkin kulkee myös hyvässä vireessä olevalla vierasjoukkueella, eikä kumpaankaan päähän ilmaisia maaleja ollut tarjolla viimeisessä erässä. Erän puolessa välissä kuitenkin Ryhdin niskaan kaadetaan kylmää vettä, kun kahdella yhtä vastaan hyökkäyksen päätteeksi vierasjoukkue siirtyi 3–4 johtoasemaan. Kotijoukkue jatkoi kuitenkin hyvää vääntöä ja yritystä ja haki vimmatusti tasoitusta, erän loppuhetkillä Ryhti haki vielä ottelun tasoitusta ilman maalivahtia, siinä onnistumatta. Vieraat kävivät vielä yhden maalin tyhjiin tekemässä ja ottelu päättyi lopputuloksella 3–5.

Joukkueeseen mukaan marraskuun aikana liittynyt Mikko Männistö on nyt kerennyt pelaamaan Ryhdin paidassa kaksi ottelua, joista ei kummastakaan pisteitä käteen ole jäänyt. Männistö on kuitenkin rauhallinen sen suhteen, että peli kyllä alkaa kulkemaan, kun uskotaan omaan tekemiseen.

- Vähän rauhallisuutta lisää ja huolellisuutta, niin vastustaja ei saa maalipaikkoja niin helpolla. Omiin virheisiin on kaatunut kummatkin pelit mitä kerennyt pelata. Oma peli menee siinä virheitä vältellessä vielä, hiukan erilaista peliä on kuin Hämeessä, mutta eiköhän se siitä ala kulkemaan! Tekemisen meininki tuntuu olevan Kurikassa ja hyvin on otettu joukkueeseen vastaan, ei moitittavaa, Männistö niputtaa.

Valmentaja Ari Kiviniemi ei laske leukaa rintaan, vaikka vahva aloitus kuihtui omiin käsiin lauantaina.

- Otteluhan aloitettiin hyvin ja ensimmäisessä erässä myös tuli onnistumisia maalien muodossa ja tuntui, että homma on täysin meidän näpeissämme. Toisen erän alkuun tehtiin vielä hieno maali ja joukkue oli täynnä itseluottamusta, mutta sitten tapahtui jotain mystistä ja kaveri tuli meidän henkilökohtaisten virheiden seurauksena tasoihin vielä samassa erässä. Kolmas erä oli kyllä meidän hallintaamme, mutta se maalinteko oli vaikeaa ja kun et itse tee, niin kaveri kyllä tekee. Lopussa yritettiin tasoitusta ilman maalivahtia ja tällä kertaa Kraft teki kuitenkin maalin tyhjiin ja näin ollen tasainen peli hävittiin. Nyt ei auta kuin taas treenata hyvin ja lauantaina MIF:n kimppuun! Kiviniemi päättää.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi