Ryhti kärsi tappion Vaasan pimenevässä illassa

30.11.2018

KoMu Ht - Ryhti 7-2 (2-1, 2-1, 3-0)

Perjantaina viimeinen päivä marraskuuta Vaasan Sportin kiekkomiehistö työnnettiin hellin ottein sivuun, kun Rautaliigan sankarit astelivat Liigasta tutulle isolle stadionille KoMu Ht:n ja Kurikan Ryhdin muodossa. Kohtaaminen oli meidän välillämme kauden toinen. Ensimmäisessä ottelussa tehottomuuteen kaatunut Ryhti lähti täydellä neljällä kentällä ja äärimmäisen pistenälkäisenä kaatamaan Korsholm-Mustasaari Hockey Teamiä.

Läpi ottelun pelitapahtumat olivat hyvin rikkonaisia ja tasakentällisin pelattiin harvinaisen vähän. Vain parin minuutin jälkeen kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon, mutta heti erän puolivälin jälkeen Tömmi Huhtanen syötti kiekon Tuomas Lehtiselle, joka laukoi mustan taktisesti ohi maalin. Kiekko ponnahti maalin toiselle puolelle, jossa ensimmäisenä päivysti Eero Laurila. Tästä kiekko tarkasti pussiin ja peli tasoihin 1-1. Vastustaja rokotti kuitenkin erän lopulla vielä itsensä johtoon. Kahville 2-1.

Toisen erän alkuun kaveri lisäsi liikettä jouduimme alakynteen. Neljän peliminuutin jälkeen he siirtyivätkin ylivoimalla jo 3-1 johtoon. Tästä vain puolentoista minuutin kuluttua kovan painostuksen ja mylläkän jälkeen Tuomas Hautaniemi pääsi Janne Salo-Tuiskun upeasta syötöstä iskemään kiekon lähes tyhjään maaliin. Hieno byyri. Toinen syöttäjä Lasse Suomela. Tästäkään maalista ei montaa minuuttia kulunut, kun vastustaja rokotti jälleen ylivoimalla lukemiksi 4-2. Toisessa erässä vastustaja nosti tasoaan ja tuntui vievän jokaisen kaksinkamppailun. Erässä jäähyiltiin vielä puolin ja toisin, mutta lisämaaleja ei nähty. Makkaralle 4-2.

Kolmannessa erässä sama meno jatkui ja olimme koko ajan potkun tai kaksi perässä. Valitettavasti vain 11 pelisekunnin jälkeen meille sattui syöttövirhe, josta vastustajan pelaaja pääsi yllättäen yksin läpi ja laukoi lukemiksi 5-2. Pahin mahdollinen alku lähteä rakentamaan nousua. Kolmannen erän puolivälissä kaveri pääsi tekemään toisen ja ottelun lopussa vielä kolmannen maalin (tyhjiin) kyseiseen erään ja paketti oli valmis. 7-2, Kiitos ja hei.

Joukkueen taisteluilme oli läpi ottelun hyvä, mutta se ei kovassa Rautaliigassa tuo vielä pisteitä. Meillä oli monta ylivoimaa, jopa viidellä kolme vastaan, mutta näistä kun verkko ei heilu niin on vaikea voittaa. Lisäksi jo esillä ollut kamppailupelaaminen oli valitettavan vaisua. Vastustajalta puolestaan erottui selvästi kaksi mailataituria: SM-Liigaa tahkonnut ja Sportissa kaksi Mestiksen mestaruutta voittanut Mika Halava ja kenties vieläkin kovempia otteluita kokenut sekä suurempia henkilökohtaisia pystejä haalinut Toni Oravasaari. Varsinkin jälkimmäisen taidot olivat jälleen pelottavasti esillä läpi ottelun.

Mittelö käytiin siis perjantaina, joten viikonloppu parannellaan haavoja. Seuraava ottelumme koittaa lauantaina 8. joulukuuta, kun Keskisen Kyläkaupan kupeessa APV näyttää meille vieraanvaraisuutensa kello 1700 alkaen.

Luojan kiitos myös jotain hauskaa tästä tappiollisesta retkestä löytyy, sillä pelin jälkeen, joukkueen jo ruokailtua, ensi viikolla 30 vuotta täyttävältä Harri "Hepa" Huhtaselta kysyttiin paperit pelikoneen äärellä. Joukkue onnittelee jo etukäteen tätä meidän ehdottomiin tukipilareihin kuuluvaa selvästikin edelleen nuorekasta miehenalkua!

Klara vappen ja niin pois päin.

#Teenage
#VMP
#PanicButton

-Jupe