Jääkiekon edustus haki vierasvoiton Alavudelta!
Julkaistu: 14.10.2019 00.00

Jääkiekon edustus haki vierasvoiton Alavudelta!

APV - KuRy 1-7 (1-1, 0-3, 0-3)

Sateisena syyslauantaina 12.10. Kurikan Ryhti pakkasi matot ja liikahti alaville maille Alavudelle pelaamaan Rautaliigan runkosarjan ottelun APV:tä vastaan.

Heti ensimmäisestä erästä alkaen Ryhti oli pienen potkun kotijoukkuetta edellä, mutta silti APV iski ottelun avausmaalin ylivoimalla. Tämän jälkeen Iiro Pakkaa rikotaan, kun hän on yksin läpi, joten tuloksena rangaistuslaukaus. Vähemmän yllättäen Pakkaleeni veivaa maalivahdin Moccaan kaffille vanilijataskun kera ja laittaa kiekon tyhjään rysään. 1-1. Vielä samassa erässä myös kaverille tuomittiin rankkari, mutta ensimmäistä kertaa tällä kaudella maalinsuulla ollut Anssi "OJ" Ojanperä nollasi kaverin yritykset, täysin. Taukojumpalle 1-1.

Toisen erän alussa Ryhti kadotti hetkeksi oman tatsinsa ja APV saikin liian monta erinomasta maalintekopaikkaa, mutta OJ Ojanperä esitti muutaman gamesaverin, jolla lukemat saatiin pidettyä tasoissa. Erän puolivälin jälkeen alkoi tykitys: ensin Eero Laurila heittää pikku kärkikynällä vastustajan puolustajan eri aikavyöhykkeelle, jonka jälkeen ranteet lukkoon ja kiekko yläpeltiin. 1-2. Eero palkittiin ottelussa myös meidän parhaaksi pelaajaksi. Tämän jälkeen Joni Muikun ja Deniss Martjusovsin tarjoilusta Tino Karppinen napauttaa kiekon verkkoon. 1-3. Vielä erän lopussa ylivoimalla Tinon ja Muikun lättysyöttöjen päätteeksi Vilho "MYHI" Yli-Hannuksela ampuu jo tutuksi tulleella one-timerillä kiekon alanahkaan. Lukemat 1-4 ja tauolle.

Kolmannessa erässä emme päästäneet kotijoukkuetta mukaan peliin, vaan vauhti pidettiin edelleen yllä ja kaveri vaikeuksissa. Ensin kahden miehen ylivoimalla Muikun ja Tommi Huhtasen erinomaisesta esityöstä Iikka "Nassikka" Haapoja pääsee nostamaan Ryhdin 1-5 johtoon. Ottelun lopussa vielä herra Pakka iskee kiekon tyhjään rysään, mutta koska tämäkään ei vielä riittänyt, niin Oskar Rzekanowski käy ujuttamassa kiekon läpiajosta maaliin Raimo "Raipe" Laitilan vapauttavasta syötöstä. 1-7.

Tämä oli varsin mallikas koko joukkueen voitto. Vaikka lukemat olivat 1-7, on kiitosta annettava myös maalinsuulle, sillä 1-1 tilanteessa kaveri olisi voinut iskeä itsensä useammankin maalin johtoon, mutta OJ (torjuntoja 41) hoiti leiviskänsä arvosanalla 5/5.

Erityiskiitokset ansaitsevat Ryhtifanit, joita oli Alavudelle saapunut erittäin mukavasti ja kannattivat omiaan kovalla metelillä! Liekö Vesa laittanut Keskisellä alennusmyynnit päälle vai onko Ryhdin kiekko jo niin viihdyttävää, että sitä kannattaa lähteä katsomaan magneettiakin kauemmas. Joka tapauksessa suuri ja nöyrä kiitos.

Ensi viikolla pelataan tuplat vieraissa. Perjantaina bussi suuntaa Kauhavalle, jossa kohtaamme Hela-Kiekon ja sunnuntaina palaamme palaamme takaisin Alavudelle ottamaan revanssin Peli-Veikkoja vastaan.

Jatketaan eteenpäin.

#GoRyhti
#HirviSydän
#WhatDoYouSayNow

-Jupe

Seuran uusimmat

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi