21
SYY
17.00
Edustus, 2-divisioona, lohko 3

Ryhti Edustus - MIF (Maalahti)  

Kurikan jäähalli

Täällä taas! Rautaliigan runkosarjan avaus odottaa kahden yön päässä, sillä lauantaina Kurikan Jäähallissa vastaamme runkosarjan avauksessa asettuu Malax IF ts. MIF, eli ihan suomeksi sanottuna Maalahti. Kaksi edellistä kautta kolmosdivarin jälkeen kakkosta hyvällä otteella vedelleet maalahtelaiset saapuvat lauantain otteluun suurimmaksi osaksi tutulla nipulla, mutta ovatpa he hankkineet huhujen mukaan muutaman jenkkiläisen vahvistuksenkin puolustukseensa. Vastassa on hyvin luisteleva ja kiekollinen joukkue, joka takuuvarmasti haalii kotihalliimme ison joukon sinivalkopaitaisia faneja kannattamaan omiaan. Taistelua käydään siis niin kentällä kuin katsomossakin. Suurta urheilujuhlan tuntua edessäpäin.

Ryhti puolestaan ampaisee Rautaliigaan samoin ennakkoasetelmin, kuten aiempinakin vuosina: altavastaajana ja mustana hevosena. Suomen Cupin tiukat ottelut Kruunupyytä vastaan antoivat positiivisen merkin joukkueen tekemiselle, jota on pyritty kehittämään eteenpäin. Lauantain ottelu on kuitenkin ensimmäinen oikea mittari, joka antaa suunnan tulevalle kaudelle. Laitetaan viisikko tiiviiksi ja paikoista limput sisään, niin on kurikkalaisella kotiyleisöllä hyvä mieli lähteä pelin jälkeen kohti lauantaisaunaa ja puoli yhdeksän uutisia.

Ottelun aikana Hirvisydänklubilla on myös tavattavissa ja kysyttäessä myös nimmareita jakamassa viime viikonloppuna Maakuntasarjan mestaruuden voittanut kurikkalainen pesäpallojoukkue Kylävuoren Kaiku, joka toimii juhlavieraanamme avausottelussa. Suuren suuret onnittelut vielä kerran erinomaisesta kaudesta ja mestaruudesta!

Ottelutapahtuma alkaa kello 1630 ja kiekko ensi kertaa tällä kaudella tipahtaa jäähän kello 1700. Hirvisydänklubi ja Ravintola Yläpesä palvelevat tuttuun tyyliin. Liput 7e ja 5e.


-Jupe

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi