Ryhti on kiinnittänyt kaksi uutta pelaajaa ensi kauden rosteriinsa, kun joukkue pääsi jatkosopimuksiin puolustaja Mikko Männistön ja hyökkääjä Lauri Raitasen kanssa.
”Loistava juttu että saatiin optio Mikon kanssa kiinnitettyä tulevalle kaudelle”, myhäilee päävalmentaja Ilari Lehto on
Neljännen kautensa hirvimiehistössä aloitta Männistö on otteissaan varma ja peliä hyvin lukeva puolustaja. Hän on ennen Ryhtiin saapumistaan pelannut muun muassa mestistä ja ulkomaisia sarjoja eri tasoilla.
”Kiekollinen pelaaminen on Mikolla varmaa syöttöjen napsuessa pelikavereiden lapaan. Lisäksi pelin ymmärtäminen on ihailtavaa ja hän tuo johtajuutta joukkueeseen kokemuksensa kautta”, Lehto kertoo.
Raumalla juniorivuotensa pelannut ja vuosi sitten Pohjanmaalle siirtynyt Raitanen puolestaan liittyi joukkueeseen viime kesänä, ja teki avauskaudellaan hyvän vaikutuksen valmennukseen.
”Laurin sopimus on mahtava asia. Tämä voimahyökkääjä tuo peliin niin puolustus- kuin hyökkäysroolissa, ja paljon leveyttä joukkueeseen”, Lehto iloitsee.
”Pelin havainnointi on hyvää kentän eri osa-alueilla ja tarvittaessa löytyy luita kiekon eteen. Fyysinen pelaaminen on kaverilla kovalla tasolla, eikä hän kaihda ahtaita paikkoja”, Lehto kertoo.
Mediaosastomme kuulosteli Raitasen ajatuksia ensi kaudesta:
1. Mitä odotat eniten tulevalta kaudelta hirvipaidassa?
Kyllähän sitä eniten odottaa pitkää kevättä ja kultaista mitalia kaulaan kauden päätteeksi!
2. Ymmärtääkö kukaan Etelä-Pohjanmaalla, kun puhut Rauman murretta?
Minulla ei taida enää olla niin vahva Rauman murre, joten taitaa porukka saada ihan hyvin selvää puheestani 😄
3. Kumman tekisit mieluummin – hattutempun vai Gordie Howe -hattutempun (maali, syöttö, tappelu)?
En kovin kummoinen tappelija ole, niin pakkohan se on sanoa tavallinen hattutemppu.
4. Faneille terveisiä?
Nähdään hallilla, kun pelit alkavat!!
19.06.2025 18.00 | Männistö vahvistaa puolustusta, Raitanen hyökkäystä |
14.06.2025 18.00 | Perälälle ja Luomalle jatkosopimus! |
25.05.2025 15.00 | Ryhti kiinnitti Niemen ja Pirttimäen ensi kaudeksi |
21.05.2025 20.00 | Maalivahtitrio Hanka, Vainionpää & Lehtinen jatkaa Ryhdissa |
18.05.2025 18.50 | Lehto ja Kulkula jatkavat Ryhdin valmennuksessa |
10.05.2025 12.49 | Edustusjoukkueella menestyksekäs kausi |