Ryhdiltä kauden paras 60 minuuttinen tärkeää peliin.
Julkaistu: 17.03.2022 15.07

Ryhdiltä kauden paras 60 minuuttinen tärkeää peliin.

IKK – KuRy0-2 (0-1,0-0,0-1)

Ryhti matkasi keskiviikkona 17.3 rästi peliin IKK Kruunupyyn vieraaksi. Viikonlopun pelien tappiosta huolimatta oli joukkueella omissa käsisään pelien jatkuminen pudotuspeleissä. Ihanteellinenhan ei tilanne ollut, kun kuitenkin keskellä viikkoa aloitetaan peli klo 19.40 ja yksikään kaveri ei hommaa tee työkseen.

Ottelun alku antoi jo viitteitä, että Ryhdin pelaajien valmistautuminen oli ainakin onnistunut. Ryhti hallitsi peliä kiekollisesti ja kotijoukkueen yritykset puolustettiin mallikkaasti. Ryhdin pelistä huokui rauhallisuus mikä myös johti oikeisiin ratkaisuihin pelitilanteissa. Ensimmäisen erän loppupuolella Ryhti sai pelin lähes vaihdosta toiseen kotijoukkueen puolustusalueelle. Tämä myös palkittiin maalin muodossa ajassa 16.38. Joni Muikku sekä Jukka Saikkonen miekkailivat vahvasti maalinedustalla ja kiekko pomppi viiksien väliin tarjottimelle. Tomi Siekkinen kiisi räjähtävällä lähdöllä viivasta ja tinttasi koko kauden säästämällään lämäri raivolla kiekon verkkoon niin, että kotijoukkueen veska ei vieläkään ole ennättänyt ottaa kunnon torjunta asentoa. Erän lopussa kotijoukkue IKK otti vielä jäähyn mutta Ryhti ei hyvistäkään tilanteista saanut tällä kertaa lisä osumia. Tauko simalle Ryhdin 0-1 johdossa.

Toinen erä jatkui saman, kaltaisena ja Ryhdin pelistä loisti kaikessa rauhallisuus sekä päättäväisyys. Erän ainoat tilastomerkinnät olivat vieraiden kaksi jäähyä. Ryhdin alivoima oli kuitenkin jäätävässä kunnossa ja kotijoukkue ei saanut aikaan juuri mitään. Puolustuspeli parani muutenkin vielä ensimmäisestä erästä ja Oskari Hanka maalilla oli kylmäpäisen rauhallinen ja napsi tärkeät torjunnat varmasti. Kahdesta jäähystä huolimatta Ryhti vei laukaukset maalia kohti 10-16 ja loi vähintään 12 loisto maali paikkaa mutta kotijoukkueen maalivahti Elias Lindvall tuntui seisovan välillä jopa päällään kiekon edessä.

Heti kolmannen erän alusta näki, että Ryhti oli päättänyt pisteiden matkaavan Kurikkaan. Oli sen verran jiirissä peli ja joka jätkä löi kroppaa likoon. Koko viisikko puolusti aktiivisesti sitten kun, paikka aukesi, hyökättiin järkevästi. Ryhdillä oli paikkoja iskeä lisäosumia jopa useampi mutta tärkeintä oli, että oma pää pysyi puhtaana. Helpotusta tilanteeseen saatiin heti erän puolenvälin jälkeen. Petteri ”Pertsa” Hangan tavaramerkki ”norsupallo” liihotteli keskialueelle jossa John Muikku jatkoi ilmasta kiekon keskeltä liihottavalle Jugi Saikkoselle jonka laserin tarkka rannari painui takayläseen ja Ryhti ansaituun 0-2 johtoon. Tämän jälkeen alkoi kotijoukkueen otteissa näkyä turhautumista ja täytyy sanoa, että onneksi ei kuitenkaan tapahtunut mitään loukkaantumisia tämän takia. Tosin saattaa olla joku pää tai käsivarsi ollut torstaiaamuna hieman kosketus arka. Ryhti pelasi ottelun lopun asenteella puolustaen ja näin saatiin tärkeät pisteet ansaitusti. Mainita täytyy vielä kylmän viileästi maalilla 26 torjunnallaan nollapelin torjunut Oskari Hanka joka onnistui myös täydellisesti pelissä ja sai joukkueelta ansaitun kiitoksen pelin jälkeen.

Ryhdin pelit jatkuvat nyt siis melkoisen varmasti ja lauantaina matkataan vielä Maalahteen MIF:n vieraaksi ja haetaan hyvä asetelmat ja lataus keskiviikkona alkaviin pudotuspeleihin. Tulevista peleistä mainosta ja tiedotetta, myöhemmin. Olkaahan kuulolla.

AK

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi