6
TAM
19.00
Edustus, 2-divisioona, Keskimaa, lohko 3

MIF - Ryhti   

Maalahti

MIF – Ryhti 8–2 (4–0, 2–1, 2–1)

Ryhti – Highsticks HT 4–0 (2–0, 1–0, 1–0)

Perjantaina loppiaisena Ryhti matkusti Maalahteen sarjakärki MIF:in vieraaksi ja sieltä oli sarjataulukon mukaista kohtelua tarjolla. Kotijoukkue oli heti ottelun alusta alkaen paremmalla jalalla liikenteessä ja päätös erän jälkeen tilanne olikin jo 4–0. Toiseen erään MIF nosti hieman kaasua jalalta, mutta vierasjoukkue Ryhti ei silti itseään saanut kammettua peliin mukaan, vaikka ylivoima-aikaakin oli tarjolla runsaasti. Erän ainokaisesta maalista vastasi ylivoimalla Juha-Pekka Luukkainen, joka siivosi karat sisään Tino Karppisen ja Tomi Siekkisen esityöstä. Kolmas erä alkoi Ryhdin osalta näyttämään jo paremmalta ja koneita saatiin joulutauon jälkeen käyntiin, vaikkakin kolmannen erän maalit jakautuivat vielä samoin, kuten toisenkin erän eli 2–1 isännille. Ryhdin illan toisesta maalista vastasi Vilho Yli-Hannuksela ja maaliin syötöt kirjasivat Valtteri Hanka ha Ville Niemi. Lopputulos 8–2 ja kotimatka oli tuplasti pidempi.

Lauantain kotiottelussa vastaan asetti sarjanousija Highsticks HT, jota vastaan Ryhti on kauden aikana kertaalleen Pietarsaaressa pelannut voittoisasti. Lauantaina kotikaukalossa esiintyi edellispäivän otteluun verrattuna todella paljon voiton tahtoisempi ja maalinälkäisempi Ryhti, josta osaansa kertoo vastustajan maalivahdin torjuntojen määrä. Lauantain ottelussa Highsticks HT:n maalivahti joutui venymään kiekon eteen yli kaksi kertaa useammin kuin perjantaina Maalahdessa MIF:in maalivahti. Heti ottelun alkuun Ryhti pääsi vyöryttämään aktiivisella karvauspelillä, joka tuotti hyökkäyspäässä paljon vaarallisia riistoja ja hyviä maalipaikkoja isännille. Ottelun ensimmäisessä erässä nälkäinen Ville Niemi osui maalitolppien väliin kaksi kertaa. Oliver Talvikunnas syötti molemmat osumat, sekä Tino Luoma ja Akseli Lehto saalisti syötöt mieheen näihin maaleihin. Toisessa erässä Ryhdin painostus jatkui ja vastustajakin joutui jo rikkomaan. Ylivoima ei lauantaina tuottanut tulosta, vaikka haut, sekä pelin pyörittäminen olivat huomattavasti laadukkaampaa kuin edellisessä ottelussa. Erän lopussa, ajassa 39:31 pitkän vaihdon päätteeksi Oliver Talvikunnas teki todellisen pukukoppimaalin Akseli Lehdon esityöstä ja siirsi kotijoukkueen jo 3–0 johtoon. Kolmannessa erässä vierasjoukkue koitti painostaa Ryhtiä pitkillä pystysyötöillä, mutta Ryhdin selkäranka kesti ja noin viisi minuuttia ennen päätössummeria kapteeni Juuso Teini ruoskaisi vielä loppulukemiksi 4–0, Antti Pölläsen sekä Anttoni Hillin syötöistä. Loppu erän pelaajat taistelivat maalivahti Oskari Vainionpäälle nollapelin. Hienon ottelun pelannut Vainionpää palkittiin voitto-ottelun jälkeen Kapteenin lakilla ansaitusti, sillä nollapeli ja 41 torjuntaa ei ole jokapäiväistä kauraa maalivahdeille!

- Perjantain peli Maalahdessa ei hirveän hyvin mennyt, kaveri sai vähän turhan hyviä tekopaikkoja ja niistä tylysti myös rokotti. Lauantaina oli kotipelissä koko joukkueena kasvojenpesun paikka ja hyvin onnistuttiinkin. Perjantain pelistä huolimatta oli vahva usko omaan tekemiseen, onhan treenit rullannut hyvin, sieltä tuo vire kai kaivettiin. Nollapeli ei ainoastaan maalivahdin ansiota ole, mielestäni joukkueen puolustuspelaaminen oli kovaa luokkaa ja voitettiin kaksinkamppailuja ja irtokiekot omassa päässä. Varsinkin kolmas erä pidettiin vastustaja melkein kokonaan poissa parhailta tekopaikoilta, Vainionpää kertaa.

Valmentaja Ari Kiviniemen harteilta tippui taakka, kun joukkue sai kairattua tärkeän voiton hieman vaikeamman jakson jälkeen.

- Perjantain peliin valmistautuminen meni huonosti ja se näkyi ottelussa kaksi ensimmäistä erää. Olimme kotijoukkuetta jäljessä joka pelin osa-alueella ja se myös näkyi tulostaululla. En tiedä oliko pitkä pelitauko vai mikä, mutta joukkue ali suoriutui pahasti. Toki vastustaja pelasi hyvin ja ansaitsi johtonsa. Kolmanteen erään saimme hieman ryhtiä omaan tekemiseen ja pääsimme jo lähelle omaa tasoa. Lauantain kotipeli olikin sitten selvästi parempaa tekemistä ja nyt pelasimme sellaista peliä, mitä valmennus on toivonut. Pystyimme hyvällä liikkeellä ja aktiivisella karvauksella sekoittamaan vastustajan pelinrakentelun ja luomaan hyvin maalintekopaikkoja jo läheltä vastustajan maalia. Myös puolustuspelaaminen oli hyvää ja viimeisenä lukkona maalivahti Oskari Vainionpää piti huolen, ettei vierasjoukkue onnistunut kertaakaan maalinteossa. Tärkeä voitto ja tästä on hyvä jatkaa tammikuun otteluita! Kiviniemi päättää.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kurikan Ryhti ry
c/o Yrityspalvelu Junikco Oy
Kurikantie 4, 61300 Kurikka

Y-tunnus: 0209072-4

kurikan.ryhti@netikka.fi