Ryhdin vire kateissa

3.11.2018

KuRy-Virkiä  1-7 (1-4,0-2,0-1)

 

Kolme peräkkäistä voittoa sarjan alussa, joissa jokaisessa ottelussa 
tultiin lopussa takaa rinnalle ja vielä ohikin. Sen jälkeen niukkoja tappioita, mutta tässä Pyhäinpäivän ottelussa tuntui etenkin itseluottamus olleen tipo tiessään. Oltiin yllättävän kesyjä, eikä luistin kulkenut toivotulla tavalla. Virkiän oli toki hyvä, mutta juuri luistelussa jäätiin tosi kauaksi vastustajasta. Ryhdin kokoonpanosta olivat poissa Lazebniks, Hautaniemi, Luukkainen ja Havuluoto, mutta se ei saisi näkyä kaukalossa noin selvästi mitä nyt.

Valmentaja mainitsi ennen ottelua juuri vastustajan liikkuvuuden ja sen, että vauhdissa pysytään, jos omaa taktiikkaa noudatetaan. Ritoniemi painotti, että nyt täytyy jokaisen saada itsestään irti vähintään 100%.

1.erä Ryhdin valmentajan toiveet eivät toteutuneet alkuunkaan, kun vieraiden Joshua Kossila purjehti keskeltä läpi ja 0-1 syttyi taululle ajassa 00.49. Virkiän avaukset toimivat jatkossakin mallikkaasti, eikä Ryhdin karvaus niihin purrut. Ennen erän puoliväliä vieraat johtivat jo 0-3. Kotijoukkueen kannalta näyttikin tosi huolestuttavalta, joten oli aikalisän paikka ensimmäisessä erässä. Aikalisän myötä Janne Salo-Tuisku (Haapoja-Suomela) nostatti toiveita 1-3 kavennuksellaan. Virkiä ei kavennuksesta hetkahtanut, vaan tuntui lisänneen vielä vauhtia ja värkkäsi taukolukemiksi 1-4.

2.erä Erän alussa Ryhdin puolustus paransi huomattavasti otteitaan, vaikka omassa päädyssä olikin välillä aikamoinen pyöritys. Tilanteisiin nähden Ryhdin olisi pitänyt pari maaliakin tehdä, mutta viimeistelykään ei nyt pelannut toivotulla tavalla. Kotijoukkueen rangaistuksen aikana vieraat siirtyivät 1-5 johtoon todella nätin kuvion päätteeksi. Sama toistui vielä erän lopulla ja tauolle mentiin 1-6 lukemissa.

3.erä  Liekö Anssi Ojanperän vaihto Ryhti-maalille piristänyt joukkuetta, mutta nyt Ryhti pelasi lähellä omia taitojaan. Ojanperä torjui rankkarin ja piti muutenkin maalinsa puhtaana miltei loppuun saakka, joskin yksi lipsahti yhdeksän sekuntia ennen summeria. Loppulukemiksi kirjattiin 1-7, vaikka kolmas erä oli Ryhdiltä jo verrattain hyvää jääkiekkoa.

Allekirjoittaneelle suotaneen palata lopuksi vielä menneisyyteen: Kun Virkiän hyökkääjät vuoron perään toivat kiekon vauhdilla omasta päädystä Ryhdin puolustusalueelle, tuli väkisinkin omat pelivuodet mieleen, kun tuollaista ei tapahtunut (ehkä kerran pelissä).  Puolustajakaverini torppasivat heti sooloilijat (sääntöjen mukaisesti) niin, etteivät samaa 
enää siinä ottelussa yrittäneet. Jotkut ehkä muistanevatkin nämä puolustajat. Luulen, että toimisi tänäkin päivänä.

Näin tällä kertaa – Rainer Lo