Ryhtiläisille kultaa lentopallon aluejoukkueiden SM-turnauksessa Rovaniemellä

25.9.2018

Vuosittainen aluejoukkueiden C-ikäisten tyttöjen ja poikien SM-turnaus pelattiin tänä vuonna Rovaniemellä. Suomi on jaettu 5 alueeseen, joilla tehdään aluejoukkuevalmennusta. Alueet ovat Pohjoinen, Länsi, Itä, Etelä ja Lounas. Jokaiselta alueelta turnaukseen osallistuu kaksi tyttöjen ja poikien joukkuetta. 1- ja 2-joukkueet pelaavat omat alkulohkonsa. Maajoukkuekatsastuksiin valitaan puolestaan aluejoukkueiden parhaimpia näyttöjä antaneita pelaajia.

Kurikan Ryhdin C-tyttöjen joukkueesta oli harvinaisen suuri edustus tämän vuoden turnauksessa. Viime vuonna oli tavoitteeksi asetettu, että tänä vuonna saadaan viimevuotisen kahden pelaajan sijasta suurempi edustus Ryhdistä aluejoukkueeseen. Tavoite täyttyi ja viisi pelaaja sekä valmentaja Mikko Törmä edustivat Rovaniemellä.

Ryhdin tytöt karsivat Länsi-Suomen alueen leirityksissä tiensä jatkoon. Kyyjärvellä järjestettiin leirityksiä, joilta kaikilta karsiutui osa leiritykseen kutsutuista pelaajista pois jatkosta. Julkaisuja jatkoon pääsystä odotettiin jännityksellä. Ykkösjoukkueeseen paikan saivat Ryhdin kasvateista yleispelaajat Milla Kalliokoski ja Meri Törmä, keskitorjuja Kaisa Leppälä ja passari Miina Leppinen. Kakkosjoukkueessa Ryhtiläisiä edusti passari Aada Säntti ja vastuuvalmentajana toiminut Mikko Törmä. Joukkueille järjestettiin vielä viimeistelyleiritys ennen turnausta, jossa hiottiin joukkueiden kuvioita ja joukkuehenkeä!

Perjantaiaamulla 7.9. linja-autot lähtivät Seinäjoelta ja Kyyjärveltä keräämään pelaajia kyytiinsä. Pelaajat majoittuivat Rovaniemen Santasportissa, josta löytyi myös toinen peliareena. Toinen pelipaikka oli läheisellä koululla. Pelit alkoivat jo heti perjantaina. Lauantain aamupäivän aikana saatiin alkulohkot pelattua loppuun.

Länsi1 jatkoi välieriin lohko 1:n nelosena. Puolivälierässä kaatui Etelä1 tiukalla pelillä 2-1. Välierässä vastaan tuli Pohjoinen1, jota vastaan Lännen tytöt pistivät parastaan ja pelasivat turnauksen parhaan pelinsä. 2-0 voitolla varmistui finaalipaikka.

Länsi2 jatkoi välieriin lohko 2:n kolmosena kahdella voitolla ja kahdella häviöllä. Vastaan tuli Santasportin kentällä puolivälierässä Pohjoinen1, joka voitti ykköslohkon. Valitettavasti Länsi2:n peli lähtenyt kulkemaan ollenkaan, vaikka valmentaja Törmä yritti käyttää kaikki mahdolliset keinot auttaakseen joukkuetta. Välierässä pelattiin taas tutuksi tulleessa koulun salissa Etelä1 vastaan. Peli oli parasta mitä kakkosjoukkueelta nähtiin koko turnauksessa ja voitto irtosi 2-1 lukemilla. Sijoituspeli 5-6 sijoista oli Lounas1:stä vastaan. Länsi2 vei ensimmäisen erän, mutta Lounas1 otti puolestaan kaksi seuraavaa. Lopullinen sijoitus hienosti 6. Joukkuehenki oli tässä joukkueessa enemmän kuin kohdillaan, jota oli ilo seurata katsomosta.

Suomenmestaruudesta asettui Länsi1:stä vastaan taistelemaan Lounas2. Ensimmäiset kaksi erää meni kutakuinkin tasatahdissa. Ensimmäinen erä eräpistein 25-23 Lounaalle ja toinen erä Lännelle 25-21. Kolmas erä oli Lännen näytöstä lukemin 15-6. Voi sitä voitonhuumaa. Lännen tyttöjen voittoa ei olekaan hetkeen päästy juhlimaan!

Ryhtitytöistä Milla Kalliokoski ja Meri Törmä saivat kiinnityksen joukkueensa ykköskuusikkoon turnauksen edetessä. He saivat myös kutsumahdollisuuden hakea maajoukkueriparille.

Kaiken kukkuraksi myös poikien Länsi1-joukkue voitti suomenmestaruuden eli tuplamestaruus Länsi-Suomelle 

 

ES