Jääkiekon Suomen Cup: Vire vei ja Ryhti vikisi

22.8.2018 klo 23:00

KuRy - Ikurin Vire 1-9 (1-2, 0-4, 0-3)

Kurikan Ryhti koki kovia eilen Suomen Cupin avauksessa, kun tamperelainen Ikurin Vire kävi kouluttamassa meitä kurikkalaisia oikein kunnolla.

Ensimmäinen erä oltiin pelissä ihan mukana, vaikka kaveri tekikin kaksi nopeaa maalia ottelun alussa. Ajassa 7:53 kaksykkösen päätteeksi Lauri Haimakainen syötti ja Antti Pöllänen viimeisteli upean maalin, joka toi meidät heti takaisin peliin mukaan. Erän lopussa pelimme paranikin huomattavasti ja meillä oli mahdollisuus lisätä maalisaldoamme, mutta tällä kertaa kiekot jäivät viivan huonommalle puolelle. Tyyntä sen kuuluisan myrskyn edessä.

Kaveri selvästi syttyi ja villiintyi Harri "Hepa" Huhtasen antamasta erätaukohaastattelusta, koska meno oli varsin suvereenia loppupelin. Vireen jalka kulki ja peli luisti. Tämä taas pisti meidät rikkomaan ja jouduimme pelaamaan liian paljon alivoimaa. Lisäksi nopeat vastahyökkäykset saivat meidät polvilleen. Toisen erän maalit 0-4 ja torjunnat 24-7 kertonee kaiken oleellisen.

Ennen kolmatta erää tarjottiin yleisölle lisää sirkushuveja, kun tarkkuuskilpailussa yksi katsoja kolmesta osui siniviivalta pikkumaaliin ja pokkasi mukaansa palkinnon. Tämä jäikin kurikkalaisittain suurimmaksi ilonaiheeksi, sillä tamperelaiset tulivat ja tekivät vielä kolme nuottaa kolmannessa erässä ja taululle loppulukemat 1-9. No can do.

Kuten urheilussa aina, niin myös tänään parempi voitti. Ei sanan sijaa. Me olimme normaaliin tasoomme verrattuna valitettavan vaisuja ja vastustaja oli kiteytettynä liian hyvä. Varsinkin kaverin henkilökohtainen taitotaso oli todella kova ja se yhdistettynä hienoon yhteispeliin eivät valitettavasti jättäneet meille mahdollisuutta taistella voitosta. Taitanee Tampesterissa kiekko kulkea jo aivan verissä.

Perjantaina Tesomassa on toinen osaottelu, jossa on todellisen ryhtiliikkeen paikka. Teemme kaikkemme, että voimme taistella voitosta! Ottelu alkaa 2030 Tesoman jäähallissa.

Sääli, että lopputulos oli tällainen hienon 250 katsojan edessä. Lupaamme parantaa jatkossa, että voimme tarjota teille viihdyttävää ja voittavaa kiekkoa koko rahan edestä!

Kiitos ja kiitos.

-Jupe