B-tyttöjen Ryhdin Tornadot-joukkueen välierät.

19.3.2018


B-tyttöjen sarjassa Ryhdin Tornadot-joukkueen osalta välierät saatiin pelata 17.3.2018 Etelä-Kurikassa Jalasjärven koulukeskuksessa Jalaksen vieraana. Ensimäinen peli olikin ns. paikalliskamppailu Ryhdin ja Jalaksen välillä. Valitettavasti Ryhdin peli takelteli toden teolla, eikä se parantunut koko pelin aikana. Peli oli koko joukkueen häviö, onnistumisia ei voida kirjata kenellekään. Peli Jalakselle 2-0 (25-12, 25-14).

Toiseen peliin Kauhavan Wisan BC -joukkuetta vastaan pyrittiin valmistautumisella saamaan parempi tuntuma outoon saliin sekä löytämään rentoutta ja iloa pelaamiseen. Ensimmäisessä erässä alkoi heti näkyä positiivisempi vire ja joukkue alkoi saada omannäköistään peliä aikaan pikku hiljaa. Wisa otti kuitenkin vielä ensimmäisen erän nimiinsä pistein 25-21. Ryhti paransi otteitaan toisessa erässä ja otti selkeän erävoiton lukemin 25-18. Kolmas erä oli Ryhdin hallintaa, vaikka omia virheitä tulikin liikaa ja annettiin vastustajalle pisteitä. Erä Ryhdille 15-11 ja koko pelin voitto 2-1.

Viimeinen peli pelattiin toista Wisan B2 -joukkuetta vastaan. Ryhti piti hyvän vireensä, paransi peliään koko ajan ja pelasi turnauksen parhaan pelinsä. Onnistumisten myötä itseluottamus oli kohdillaan ja peli luisti. Valmentaja Mikko Törmäkin innostui toisessa erässä käyttämään kaikki vaihtomahdollisuutensa. Ryhdille ansaittu 2-0 voitto (25-22, 25-18).

Ryhti sijoittui välierälohkossaan toiseksi Jalaksen jälkeen. Matka jatkuu Jalaksen kanssa pelaamaan sijoista 37-44. B-sarjan finaalit pelataan la 14.4.18. Ryhdin osalta näyttäisi kutsu käyvän kohti Kiuruvettä.