Virkiä niukasti parempi toisessa 2-divisioonan playoffissa

17.2.2018 klo 20:00

KuRy – Virkiä 1-3 (0-1,1-2,0-0)

17.2.2018

1.erä Edellisillan tapaan ottelun alku oli erittäin tasainen, vaikka laukaisutilastot toisin osoittivatkin. Jos paremmuudesta puhutaan, oli Virkiä piirun verran parempi etenkin tahtotasolla ja kaksinkamppailuissa. Anssi Männistö Ryhdin maalissa teki vieraiden lähentelyt kerta toisensa jälkeen kuitenkin turhiksi. Vieraiden koko kauden sarjan tehokkain ylivoimapeli tuotti kuitenkin tulosta vain kymmenen minuuttia ennen taukoa, Olli Aallon iskiessä lukemat 0-1. Torjunnat erässä 14-5.

2.erä Erää oli pelattu vain parisen minuuttia, kun Matti Koski-Sipilä vei Virkiän jo 0-2 johtoon Ryhti-puolustuksen virheen seurauksena. Harmittava virhe, mutta Ryhti ei jäänyt sitä suremaan, vaan lisäsi entisestään vauhtia. Kolmella yhtä vastaan hyökkäyksen päätteeksi Denis Martjusovsilla (Lazebniks-Havuluoto) oli aikaa häiritsemättä lataukseen ja kiekko löysi todella tarkasti Virkiä-maalin yläpesään 1-2. Nyt jostain syystä aivan kuin yhteisestä päätöksestä ruvettiin rymistelemään oikein kunnolla. Taklauksia jaeltiin puolin ja toisin poikkeuksellisen paljon ja mikä parasta sääntöjen mukaan. Erän lopulla Ryhti oli hetken aikaa kahdenkin alivoimalla, mutta se selvitettiin kunnialla, kunnes allekirjoittaneen mielestä raukkamaisimmalla jäähyn kalastamiskeinolla, elikkä näyttelemällä Virkiä vei tuomareita oikein kunnolla kaffille. Jäähyn seurauksena vieraat menivät jo 1-3 johtoon ja ansaitsematon maali sapetti kyllä rauhallisempaakin miestä. Erän tasaisuutta osoittaa myöskin torjunnat 9-9.

3.erä Nyt oli pelissä vieläkin enemmän fyysisyyttä ja tunnelmaa, jonka aikaan sai kauden ennätysyleisö. Ryhdin Santeri Lehtisen puolittaisen läpiajon vesittänyt lapualaispelaajan koukkaamiseen ei tuomarit valitettavasti reagoineet mitenkään. Ensimmäinen tilastomerkintä syntyi vasta ajassa 56.43, kun vieraat saivat kampituksesta rangaistuksen. Ryhti ei ylivoimaa pystynyt kuitenkaan hyödyntämään, vaikka kuvio olikin kunnossa. Myöskään heti perään tapahtunut selvääkin selvempi kampitus jäi tuomareilta viheltämättä, kun ei ollut pokkaa laittaa Virkiää kahden alivoimalle. No, aika alkoi olla vähissä ja Ryhti ottikin maalivahdin pois pelaten kuudella neljää vastaan. Kiekkoa ei saatu kuitenkaan maaliin hyvistäkään paikoista ja näin 1-3 jäi taululle summerin soidessa. Nyt torjunnat olivat jo Ryhdille 9-7.

Ryhti kiittää tukijoitaan ja katsojia päättyneestä kiekkokaudesta ja toivottaa kaikille aurinkoista kevättä.

Rainer Louhela