Ryhdille 3.divisioonassa tappio ja voitto.

28.11.2017

Virkiä2 – KuRy2  12-5 (3-0,6-2,3-3)

Lauantaina 11.11. Ryhti matkasi Kuortaneelle kohdatakseen tällä kaudella toistamiseen Virkiä2 joukkueen vieras kaukalossa. Matkaan lähdettiin yhteensattumista johtuen 11 kenttäpelaajalla.

Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä ja hyviä tilanteita luotiin molempien joukkueiden toimesta. Kotijoukkue aloitti maali tehtailun erän puolenvälin tienoilla, hyödyntäen heti ensimmäisen ylivoimansa ottelussa. Viidellä viittä vastaan Ryhdillä ei ollut hätää, mutta ylivoima pelissä Virkiä oli tehokas. Illan toinen ylivoima ajassa 16.05 ja vain hetkeä myöhemmin kiekko kaivettiin vieraiden maalista. Aivan erän loppuun kotijoukkue iski vielä kolmannen kerran ja tällä kertaa siirretyn rangaistuksen aikana. Erätaukoa lähdettiin viettämään 3-0 kotijoukkueen johdossa.

Toisen erän alku ei luvannut hyvää ja heti jouduttiin alivoimalle jälleen. Tällä kertaa kuitenkin Ryhti käänsi tämän eduksi ja Raimo Laitila punnersi 1-3 kavennuksen. Pian perään Ryhti joutui alivoimalle ja hetkellisesti jopa kahden miehen verran. Tästä selvittiin, mutta tämä myös söi eväitä pieneltä ryhmältä. Niinpä Virkiä iski hetkeä myöhemmin 4-1 johdon. Raimo Laitila (Huhtanen, Kulkula) toi Ryhdin kuitenkin ylivoimalla vielä peliin ja kavensi tilanteeksi 4-2. Erän loppu oli kuitenkin kotijoukkueen näytöstä ja se kikkailikin loppu erässä jopa viisi lisäosumaa. Tässä vaiheessa pisteistä pelaaminen oli auttamattomasti ohi.

Vierailija päätti pelata kuitenkin ottelun kunniakkaasti loppuun asti. Ryhdin Aleksi Harjunpää (Laitila) teki jo 16 sekunnin pelin jälkeen erän avausosuman. Virkiä kuitenkin kuittasi tämän vain hetkeä myöhemmin. Seuraavaksi oli jälleen vieraiden vuoro ja Jaakko Kalliomaa iski vuorostaan Raimo Laitilan esityöstä. Virkiä kaunisteli numeroita latoen saldonsa 12 maaliin. Ryhdin viimeisen tehtaili Ryhdin tehopelaaja Raimo Laitila (Huhtanen, Haapoja). Loppulukemiksi tuli tylyt 12-5, joka ei selittelyjä kaipaa.

Kiekko-Veljet2 – KuRy2  6-9 (3-2,1-3,2-4)

Perjantaina 24.11 oli vuorossa vieras mittelö Seinäjoen Atria hallissa. Vastaan asettui kertaalleen koti hallissa kaadettu Kiekko-Veljet 2.

Ryhti sai otteluun ehkäpä jopa liian hyvän startin. Pelikello ehti käydä vain 14 sekuntia, kun Ilari Lehdon (Laitila) laukaus viivasta yllätti maskissa olleen veskarin täysin. Vieraiden vielä nautiskellessa avaus osumasta, tasoitti kotijoukkue tilanteeksi 1-1.  Ryhdin lepsuillessa ja hieman laveasti sovitun pelitavan toteutus meinasi tehdä illasta vaikean. Kiekko-Veljet pääsivätkin yllättämään ja menivät ajassa 14.48 jo kahden maalin johtoon. Juuso Mäkilaine (Haapoja, Annala) teki erän lopussa kuitenkin tärkeän kavennuksen.

Ryhti tulikin toiseen erään paremmalla asenteella ja otti kuskin paikan pelissä. Ensin Lehto (Laitila, Pättikangas) pommitti illan toisen osumansa. Erän puolessa välissä kävi Eetu Isoaho (Oja-Nisula) tsippaamassa  Ryhdin maalin johtoon. Hetkeä myöhemmin Iikka Haapojan (Mäkilaine, Antila) terävä laukaus yllätti hyvin maalilla läpi ottelun torjuneen Iiro Panulan. Kotijoukkue kampesi itsensä kuitenkin vielä peliin mukaan iskien erän lopussa kavennuksen 4-5.

Kolmas erä alkoi taas Rydin komennuksessa. Eetu Isoaho (Suvisalmi, Ala-Kauppila) kuitenkin runnoi maaliedestä tärkeän 4-6 maalin vieraille. Ajassa 47.39 Tommi Huhtasen syöttö löysi vapaaksi jääneen Aki Kulkulan, joka sai rauhassa viritellä ja laukoa vieraat 4-7 johtoon. Kotijoukkue ei kuitenkaan ollut vielä luovuttanut ja se onnistui kahdesti perättäin yllättämään Ryhdin. Vieraiden liika hyökkäys into avasi Kiekko-Veljeksille tilanteita ja niinpä he pääsivät jo maalin päähän. Ryhti hoiti lopun kuitenkin taas paremmin ja Juuso Mäkilaine ja Iikka Haapoja (Ala-Kauppila) iskivät tyhjiin loppulukemiksi Ryhdin 6-9 voiton. Seuraavaksi kohdataan jälleen vaihteeksi Virkiä2 kotona perjantaina 1.12.2017.       AK