Ryhdin taistelu ei riittänyt loppuun asti.

26.5.2017

IK – KuRy  3-1 (0-1)

Miesten jalkapallon 6.divisioona jatkui Ryhdin osalta keskiviikkona Ilmajoen Kisailijoiden vieraana. Ryhti hävisi kevään harjoituspelissä IK:lle selvästi, joten tiedossa oli vaikea peli.

Ryhti sai otteluun hyvän alun. Se sai luotua painetta vastustajan pallolliseen peliin jo hyökkäyspäässä ja näin kotijoukkueen avauspeli takelteli. Vieraat saivat alussa näistä tilanteista muutamia hyviä pallon riistoja, mutta niistä ei saatu pelattua kunnollisia tilanteita maalille. Ottelua oli pelattu 13 minuuttia kun Ryhti sai kulmapotkun maalista katsottuna vasemmalta puolelta. Kulma annettiin etutolpalle jossa oman kamppailunsa voitti Daniel Louvo joka jatkoi pallon maalille. Ilari Kuusinen ennätti maalille tulleeseen palloon ensimmäisenä ja siirsi Ryhdin hienosti 0-1 johtoon. Tämän jälkeen kotijoukkue otti enemmän pallolista hallintaa pelissä, mutta vieraat saivat hyvällä puolustuspelillä pidettyä vastustajan aivan parhailta maaliteko paikoilta pois. Tauolle lähdettiin Ryhdin maalin johtoasemassa.

Heti toisen jakson alusta kotijoukkue otti hallinnan pelistä ja Ryhti joutui puolustus kannalle. Puolustus toimi kuitenkin joukkueena edelleen kohtalaisen hyvin eikä alun painostuksesta huolimatta kotijoukkue saanut tasoitusta aikaan. Peli eteni aina 84 minuutille kun Ryhdin puolustuslinja taakse jäi tilaa ja keskitys maalille löysi kotijoukkueen Petri Haaparannan joka puski  1-1 tasoituksen. Tämä selvästi lannisti hieman Ryhdin pelaajistoa. IK käytti tämän hyväkseen ja Petri Haaparanta iski jo toistamiseen vajaan minuutin päästä edellisestä maalistaan. Aivan ottelun lopussa kotijoukkueen Mikael Saunala laukoi vielä noin 20 metristä loppulukemiksi 3-1. Ryhdin pelissä näkyi paljon hyvää tappiosta huolimatta. Eniten pelissä ehkä petti fysiikka ja se näkyi oman pelitavan toteuttamisessa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa joukkueen oman pelin ja nuorten pelaajien kehittämistä. Lisä miinusta otteluun toi kokeneemmasta päästä olevan Mikko Lenkkerin loukkaantuminen. Toivotaan ettei Mikon loukkaantuminen ole vakava ja hän olisi mahdollisimman pian takaisin joukkueen vahvuudessa. Seuraavaksi Ryhti kohtaa kotiottelussaan Teuvan Pallon keskiviikkona 31.5. Kurikan urheilukentällä.

AK